Laitoshoidon käyttö on Suomessa ja Tanskassa selvästi alemmalla tasolla kuin muissa Pohjoismaissa.

– Ajattelisi, että totta kai se kompensoidaan kotihoidolla, mutta se on vielä selkeämmin muita Pohjoismaita alempana, eli ei sillä kyllä kompensoida mitään, Jyväskylän yliopiston yhteiskuntapolitiikan professori Teppo Kröger totesi puhuessaan tänä viikonloppuna SDP:n Tulevaisuusfoorumisssa Helsingissä.

Tulevaisuusfoorumi kokosi yhteen lähes 250 SDP:n työryhmien jäsentä sekä kansalaisjärjestöjen ja muiden eri alojen asiantuntijoita, jotka sparrasivat Krögerin tavoin viikonlopun aikana työryhmien työtä ja SDP:n ohjelmatyön valmistelua.

– Varsinainen kysymys on, saavatko ihmiset avun, jota tarvitsevat. Hoivaköyhyyden idea on katsoa nimenomaan hoidon tuloksia eli katetaanko ihmisten palvelutarpeet vai ei.

– Pohjoismainen hyvinvointivaltio lupaa kattaa ihmisten perustarpeet. Jos ei näin tapahdu, kysymys on syrjinnästä ja tilanne rikkoo perustuslakia.

Hoivaköyhä on siis ihminen, joka ei saa tarpeeksi apua ja samalla itse kokee, että hänellä on täyttämätön tarve.

Akatemian yksikössä on selvitetty suomalaisten yli 75-vuotiaiden hoivaköyhyyttä. Sitä on tutkittu Tampereen ja Jyväskylän yliopistojen yhteistyöllä toteutetulla postikyselyillä vuosina 2010 ja 2015. Vastaajat ovat Tampereelta ja Jyväskylästä, yli tuhat vastaajaa per kaupunki. Vastausprosentti on noin 75.

Kyselyssä selvitettiin niin päivittäiseen elämään liittyvien (esimerkiksi ruoanlaitto ja lääkkeiden ottaminen) kuin perushoivaan liittyvien tarpeiden (esimerkiksi peseytyminen, pukeutuminen) toteutumista. Hoivaköyhyyttä esiintyy kummassakin.

Yli 75-vuotiaat kokevat päivittäisessä elämässä (IADL-toiminnot) runsaasti täyttämättömiä tarpeita. Kyse on hoivaköyhyydestä.

Päivittäisen elämän tarpeiden osalta suhteellista hoivaköyhyyttä on vähintään yhden tarpeen osalta neljäsosalla ja perushoivan osalta viidenneksellä. Kyse on siis ihmisistä, jotka eivät saa tarpeeksi apua ja jotka samalla myös viestivät, että heillä on täyttämätön tarve.

– Yhteisprosentti täyttämättömistä tarpeista eli hoivaköyhyysaste on 26%.

Samalla on selvitetty myös, mistä johtuu, ettei apua saa riittävästi.

– Selkeästi yleisin vaihtoehto oli se, että palvelumaksut ovat liian korkeita, Teppo Kröger kertoo.

Hänen mukaansa tämä yllätti.

– Perinteisesti on ajateltu, että kaikilla pitäisi olla varaa käyttää hyvinvointipalveluita.

Hoivaköyhyyttä on vähiten kaupunkien keskustassa, enemmän muilla alueilla.

Kröger on etsinyt myös muista maista hoivaköyhyyttä selvittäneitä tutkimuksia. Esimerkiksi Ruotsista on yksi tutkimus, jonka mukaan tilanne on parempi kuin Suomessa. Hoivaköyhyysaste on länsinaapurissa yli puolet pienempi.

Kröger toteaa, että Suomessa laitos- ja kotihoidon tiukentunut kohdentaminen on todennäköisesti yhteydessä täyttämättömiin hoivatarpeisiin.

Päivittäisen elämän tarpeiden osalta hoivaköyhyyttä selittävät eniten pienituloisuus, heikko terveys ja vain julkisten palvelujen käyttö ja perustarpeiden osalta lähinnä heikko terveys ja asuinalue. Eriarvoisuutta on siten enemmän käytännöllisessä avussa kuin perushoivassa.

Käytännöllinenkin apu on tärkeää, sillä ongelmat johtavat helposti esimerkiksi laitoshoitoon. Perushoivaan liittyvä hoivaköyhyys on erittäin hälyttävää eikä tilanne ole sen osalta parantunut lainkaan vuodesta 2010 vuoteen 2015.

Teppo Kröger kertoi Tulevaisuusfoorumissa myös Ikääntymisen ja hoivan tutkimuksen huippuyksikön Hoivatyö muutoksessa -raportin hälyttävistä tiedoista.

Siitä ilmenee, että kotihoidon työntekijöiden asiakasmäärät ovat kasvaneet räjähdysmäisesti. Ylityöt ja henkilökuntavajaukset ovat edelleen yleistyneet.

Kotihoidon työntekijöistä koki riittämättömyyttä työssään vuonna 2015 jo peräti 33 %. Häirinnän ja väkivallan kokeminen työssä on lisääntynyt ja nimenomaan Suomi erottuu asiassa huonolla tavalla Pohjoismaiden joukossa.

– Suomi oli jo aiemmin ongelmallisempi maa ja nyt olemme ottaneet ison askeleen taaksepäin, Kröger sanoi.

Erityisen huolestuttavaa on, että kotihoidossa työskentelevistä työnsä lopettamista vakavasti harkitsevien osuus on kasvanut vuodesta 2005 vuoteen 2015 21 %:sta 41 %:iin.

– Jos tämä porukka toteuttaa aikeensa, sitten ollaan kyllä suurissa ongelmissa.

Vuonna 2015 peräti 41 prosenttia kotihoidossa työskentelevistä raportoi harkinneensa lopettavansa nykyisen työnsä.

Kyse on ennen kaikkea rahasta. Suomi ei käytä vanhuspalveluihin rahaa siinä määrin kuin Ruotsi ja Norja.

– Me emme valitettavasti voi suomalaisella vanhuspalvelulla ylpeillä.

Vanhuspalveluiden osuus vanhuuteen kohdistuvista sosiaalimenoista on Suomessa 12,6 % ja Norjassa 23,4 % sekä Ruotsissa 18,6 %.

Laitoshoidon menot suhteessa bruttokansantuotteeseen ja samoin kotihoidon menot ovat Norjassa ja Ruotsissa suuremmat kuin Suomessa.

Vanhuspalveluiden menot yhteensä BKT:stä ovat Ruotsisssa ja Norjassa 2,2 % mutta Suomessa ainoastaaan 1,6 %. Sote-uudistuksen seurauksena on pelätty, että vanhusten palveluista joudutaan säästämään.

Vanhuspalveluihin ohjataan Suomessa vähemmän rahaa kuin muissa Pohjoismaissa.