Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Hongkongissa peruttu yli sata lentoa mielenosoituspäivän vuoksi

Metromatkustaja (keskellä) osoittaa eleensä mielenosoittajalle (oikealla), jonka metron turvamies on poistanut blokkaamasta ovia.

Hongkongin lentoasemalla on peruttu yli sata lentoa kaupungin valmistautuessa jälleen suureen mielenosoituspäivään.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Peruutetut lennot ovat nähtävissä lentoaseman sivuilta. Tiedotteen mukaan “mahdolliset olosuhteet” maanantaina voivat vaikuttaa lentoaseman toimintaan.

Lentoasema ei kommentoinut uutistoimisto AFP:lle perumisten syytä, mutta kehotti matkustajia olemaan yhteydessä lentoyhtiöihinsä.
Peruutetuilla lennoilla on lentoaseman tietojen mukaan myös Finnairin asiakkaita.

Mielenosoittajat ovat kaavailleet päivälle Hongkongin metroliikenteen häirintää ja ovat aiemminkin estäneet metrojen ovia sulkeutumasta.

Mielenosoittajat ovat vaatineet liikennöitsijältä selitystä, miten mielenosoittajia pahoinpidelleet joukot pääsivät aseman sisälle kahden viikon takaisissa väkivaltaisuuksissa. Yhteenotoissa loukkaantui kymmeniä mielenosoittajia.

Mielenosoitusten pääkohteena oleva aluejohtaja Carrie Lam esiintyi maanantaina aamulla uhmakkaasti tuomiten mielenosoittajat kaupungin ajamisesta “erittäin vaaralliseen tilanteeseen”.

– Näin pitkälle menevät häiriöt tiettyjen vaatimusten nimessä on vaurioittanut Hongkongin lakia ja järjestystä, Lam kommentoi toimittajille.

Lisää aiheesta

Osa pelkää Manner-Kiinan mahdollista aseellista puuttumista itsehallintoalueen tapahtumiin. Viime viikolla julkaistussa propagandavideossa Kiinan armeija vyörytti tankkeja Hongkongin kaduille mielenosoituksia taltuttamaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE