Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

HS: Ilman Jutta Urpilaista verottajalta olisi jäänyt saamatta 700 000 000€

Yle uutisoi elokuussa, että Suomen verottaja sai keväällä ylimääräisen 700 miljoonan euron yhteisöveropotin. Se tuli verottajalle täytenä yllätyksenä, poikkeuksellisesti.

Helsingin Sanomat jatkaa tänään tarinaa omassa jutussaan.  Lehti sai selville, että salaperäinen veronmaksaja on yhtiö, josta juuri kukaan ei ole koskaan kuullutkaan. Yhtiön nimi on Kahon 3, ja se kytkeytyy vahvasti pelifirma Supercelliin.

Kahon 3 on HS:n mukaan niin kutsuttu holdingyhtiö, jolla on tässä Kalasataman osoitteessa postiosoite, mutta ei omaa toimistoa. Kahon 3 teki Supercell-osakkeilla noin 3,5 miljardin myyntivoiton ja maksoi 20 prosentin yhteisöveron Suomeen.

Valtiolle napsahti 700 miljoonan euron ”ylimääräinen vero”.

HS:n haastattelemien lähteiden mukaan Suomen yhteisöveron kilpailukykyinen taso oli ratkaisevaa, kun Softbank päätti vuonna 2013 perustaa Supercell-osakkeita varten suomalaisen tytäryhtiön.  Ennen kauppaa, keväällä 2013, Jyrki Kataisen (kok.) hallitus oli päättänyt alentaa yhteisöveroa 24 prosentista 20:een.

Alennuksen esitteli valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd), joka sai myöhemmin syyt niskoilleen asiasta. Urpilainen perusteli tuolloin yhteisöveron alennusta sen ”dynaamisilla vaikutuksilla”. Hän joutui väistymään SDP:n johdosta vuonna 2014 hävittyään Antti Rinteelle puheenjohtajavaalin.

Helsingin Sanomat kirjoittaa:

“Melko varmaa on se, ettei Helsingin Kalasatamassa olisi Kahon 3 -nimistä veronmaksajaa, jos yhtei­söveroa ei olisi päätetty alentaa keväällä 2013. “

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE