Ulkomaat
6.2.2026 05:11 ・ Päivitetty: 6.2.2026 06:43
HS: Kaja Kallas väläyttää Euroopan ydinasepelotetta
EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja Kaja Kallas katsoo, että Euroopassa voitaisiin aloittaa keskustelu omasta ydinpelotteesta. Kallas esittää näkemyksensä Helsingin Sanomille.
Euroopan maista ydinaseita on vain Ranskalla ja Britannialla.
Ranskan presidentti Emmanuel Macron on aiemmin väläyttänyt mahdollisuutta, että Ranska voisi ulottaa ydinsateenvarjoaan turvaamaan koko Eurooppaa. Lisäksi Saksan on kerrottu käyvän kumppanimaiden kanssa keskustelua Euroopan omasta ydinpelotteesta.
Kallaksen mukaan ydinpelote voisi olla osa tulevia keskusteluita, kun otetaan huomioon nykyinen tilanne ja se, että ydinaseet ovat ”ainoa asia, joka todella toimii pelotteena”.
Lehden mukaan Kallas puhuu aiheesta varoen ja korostaa ydinaseiden leviämiseen liittyviä vaaroja.
Euroopan maat ovat laajasti sitoutuneet ydinaseita rajoittaviin sopimuksiin.
Euroopassa turvallisuuspoliittinen keskustelu on viime aikoina pyörinyt muun muassa Yhdysvaltain toiminnan ympärillä, kun maan nykyinen hallinto on pyristellyt eroon kansainvälisistä sitoumuksista sekä muun muassa väläytellyt Grönlannin ottamista haltuunsa.
Kallaksen mukaan Eurooppa haluaa vahvat suhteet Yhdysvaltoihin. Hän kuitenkin huomauttaa, että suurvalta on muuttunut ja sen huomio on muualla kuin Euroopassa.
Omia sotilaallisia kykyjään vahvistavan Euroopan tuleekin Kallaksen mukaan rakentaa kumppanuuksia ympäri maailmaa.
KALLAS SANOI HS:lle myös, ettei hän näe tarvetta EU:n uudelle edustajalle Ukrainan rauhanneuvotteluissa. Politico-lehti kertoi tammikuussa, että presidentti Alexander Stubbin nimi oli noussut esiin spekulaatioissa uuteen tehtävään.
Kallas kuitenkin kiittelee Stubbin aktiivista roolia. Hänen mukaansa sillä on vaikutusta, että Stubb pääsee Yhdysvaltain Donald Trumpin puheille, koska sillä on vaikutusta tämän puheisiin.
- Jos tällä tavoin pääsee oikeasti keskustelemaan hänen kanssaan tai, miten sen nyt sanoisi, kumoamaan Venäjän narratiivia suoraan Trumpin kanssa, se on mielestäni todella myönteistä, Kallas sanoo.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
