Palkittu politiikan aikakauslehti
41€/4kk

Kotimaa

HS: Koronaviruksen tarttuvampi brittimuunnos leviää nyt Hus-alueella rivakasti

LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) alueella jo selvä enemmistö koronatartunnoista on tuoreiden tilastojen perusteella viruksen brittimuunnoksen aiheuttamia, kertoo Helsingin Sanomat.

DEMOKRAATTI

Demokraatti

Kaikki positiiviset koronanäytteet seulotaan Hus-alueella muunnosten löytämiseksi. Hus-diagnostiikkakeskuksen kliinisen mikrobiologian ylilääkäri Maija Lappalaisen mukaan koronaviruksen tarttuvamman brittimuunnoksen nopea leviäminen oli odotettavissa.

– Karkeasti voi sanoa, että kolme neljästä positiivisesta on jo s-geeninegatiivisia eli käytännössä UK-varianttia, Lappalainen sanoo lehdelle hänen tänään tarkistamiensa lukujen perusteella.

Brittimuunnos on syrjäyttänyt vanhaa virusmuotoa vauhdilla. Viime viikolla brittimuunnoksen osuus oli 46 prosenttia, edellisellä 31 ja sitä edellisellä viikolla 9 prosenttia seulotuista testeistä, HS kertoo.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
41€/4kk

Huomasitko nämä?

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Tf. chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE