Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Huhuja liikkui jopa kuolemasta – Talebanin ylin johtaja esiintyi julkisuudessa ensi kertaa

Lehtikuva / AFP

Afganistania hallitsevan Talebanin ylin johtaja Hibatullah Akhundzada (kuvassa) on esiintynyt ensi kertaa julkisuudessa. Asiasta kertovat useat viralliset Taleban-tilit Twitterissä.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Hänen kerrottiin puhuneen Kandaharin mielenosoituksen aikana. Puheen sisältöä kuvailtiin uskonnolliseksi, eikä johtaja sivunnut siinä politiikkaa.

Akhundzadan esiintymisen turvajärjestelyjä luonnehdittiin hyvin tiukoiksi, eikä tilaisuudesta ole julkaistu kuvamateriaalia. Äänitallenne on kuitenkin levinnyt sosiaalisessa mediassa.

Akhundzada nimettiin Taleban-liikkeen johtajaksi vuonna 2016 sen jälkeen, kun hänen edeltäjänsä mullah Akhtar Mansour oli kuollut Yhdysvaltain lennokki-iskussa.

Akhundzada on vuosien mittaan pitänyt matalaa profiilia, mikä on johtanut huhuihin ja spekulaatioihin hänen roolistaan ​​uudessa Taleban-hallinnossa. Väitteitä on liikkunut myös hänen kuolemastaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE