Työmarkkinat
3.2.2026 06:16 ・ Päivitetty: 3.2.2026 07:10
Huonoja uutisia kesätöistä
Kesätyöpaikkojen määrä on vähentynyt enemmän kuin kaikkien avoimien työpaikkojen, kertoo työnhakupalvelu Duunitori.
Viestintäjohtaja Aino Salonen sanoo tiedotteessa, että yleensä näin ei ole, koska kesätyö on työnantajalle pienempi investointi kuin pitkäaikainen rekrytointi.
Marras-tammikuun välillä Duunitorin sivuilla julkaistiin noin 8 700 kesätyöilmoitusta, mikä on yli neljänneksen vähemmän kuin viime vuonna. Samalla jaksolla sivuilla julkaistiin yhteensä noin 69 000 työpaikkailmoitusta, mikä on noin 19 prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten.
Avoimien kesätyöpaikkojen määrä on laskenut kaikkialla Suomessa. Eniten kesätyöilmoituksia julkaistiin teollisuuden ja teknologian alalla.
Suomen työttömyystilanne on tällä hetkellä tukala. Tilastokeskuksen mukaan työttömiä oli joulukuussa 51 000 enemmän kuin vuotta aiemmin.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
