Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Hurjaa draamaa: Paavo Väyrynen on erotettu omasta puolueestaan – taustalla raskaita syytöksiä

Euroopan parlamentin jäsen Paavo Väyrynen on erotettu kansalaispuolueesta tilinkäyttöön liittyvien väärinkäytösten ja vaaliraharikkomusten vuoksi.

Kansalaispuolueen puoluehallitus kertoo tiedotteessaan, että se on joutunut erottamaan puolueen perustajan, koska hän on toiminnallaan vahingoittanut puoluetta.

“Taloudellisten väärinkäytösten lisäksi luottamusaseman väärinkäyttö puoluehallituksen jäsenenä sekä pyrkiminen kilpailevan eduskuntapuolueen, Keskustan, puheenjohtajaksi on yksi erottamisen peruste.”

Puoluehallitus sanoo pitävänsä valitettavana ja surullisena, että Väyrynen ei ole sitoutunut perustamansa puolueen kehittämiseen.

Samalla Kansalaispuolue terveiset Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilälle:

“Keskustassa ollut ongelma Väyrysen kaksoisjäsenyydestä on tullut näin ratkaisua. Kansalaispuolueessa ratkaisemme asiat. Voitte hyvillä mielin käydä vaalikamppailua keskenänne.”

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE