Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

”Hyvinvointialueilta on lupa odottaa tuloksia” – lähes 11 000 sote-järjestön apu syytä ottaa vastaan

LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Pelkästään nykyhallituksen sote-uudistus on maksanut satoja miljoonia euroja, joten kansalaisilla on nyt oikeus odottaa uudistukselta myös tuloksia, Suomen sosiaali ja terveys Soste muistuttaa.

Demokraatti

Demokraatti

Vastuu sosiaali- ja terveyspalvelujen sekä pelastustoimen järjestämisestä siirtyi hyvinvointialueille vuodenvaihteessa.

Sosten johtaja, varapääsihteeri Anne Knaapi painottaa, että kansalaisilla on oikeus odottaa pitkään valmistellulta uudistukselta terveys- ja hyvinvointihyötyjä.

– Uudistukseen on käytetty valtavasti aikaa ja rahaa, joten hyvinvointialueilta on lupa odottaa tuloksia, kuten palvelujen saatavuuden ja toimivuuden parantumista sekä luukulta toiselle pompottelun vähenemistä, hän toteaa tiedotteessa.

Nykyisen hallituksen sote-uudistuksen hintalappu on jo tässä vaiheessa suuruudeltaan satoja miljoonia euroja.

VALTIOVARAINMINISTERIÖN mukaan vuosina 2019-2022 sote-uudistuksen kansalliseen valmisteluun, sote-rakenneuudistusta tukevaan alueelliseen valmisteluun ja uudistuksen toimeenpanoon on mennyt noin 650 miljoonaa euroa.

Lisäksi valtio on myöntänyt ainakin yli 500 miljoonaa euroa sote-uudistusta tukeviin sisällöllisiin hankkeisiin, joissa kehitetään sosiaali- ja terveyspalveluja.

Tämän lisäksi myös kunnat ovat käyttäneet uudistukseen omia resurssejaan.

– Hintalapun lopullista suuruutta ja tarkoituksenmukaisuutta päästään arvioimaan vasta useamman vuoden päästä, mutta hyvinvointialueet joutuvat kohtaamaan kansalaisten odotukset nyt heti, Knaapi muistuttaa.

Sote-uudistuksen tavoitteena on muun muassa kaventaa hyvinvointi- ja terveyseroja, vastata ikääntymisen aiheuttamiin haasteisiin sekä turvata hyvinvointialueen asukkaille yhdenvertaiset ja laadukkaat sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen palvelut. Lisäksi pitäisi hillitä kustannusten kasvua.

KNAAPI toteaa, että hyvinvointialueiden urakka on iso ja vaativa. Siksi hänen mielestään siihen on viisasta ottaa avuksi kaikki hyvinvointialueelta löytyvät voimavarat ja osaaminen. Näitä molempia löytyy sosiaali- ja terveysjärjestöistä, joita on koko Suomessa lähes 11 000.

Sosiaali- ja terveysjärjestöjen toiminta kattaa ihmiselämän koko kirjon aina lapsiperheiden tuesta ikäihmisten apuun ja palveluihin asti. Järjestöjen toiminta voi olla esimerkiksi kriisiapua, vertaistukea, neuvontaa, asumisen tukemista tai vaikkapa tietyille ihmisryhmille suunnattuja harrastus- tai liikuntaryhmiä.

– Järjestöjen toiminta on sovitettava osaksi hyvinvointialueiden sosiaali- ja terveyspalveluja sekä palveluohjausta. Ihminen voi saada kaipaamansa avun ja tuen myös järjestöltä, joten sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisen on pystyttävä ohjaamaan asukas järjestöjen tuen ja toiminnan piiriin, Anne Knaapi sanoo.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE