Demokraattisella äänestyksellä tehty pukuvalinta painuu nyt kansakunnan yhteiseen, kollektiiviseen muistiin ja antaa isänmaalle voimaa seuraaviksi vuosikymmeniksi.

Minä en sitä pitkäaikaista voimaa tarvitse. Sen sijaan ikääntyneenä kansalaisena toivoisin, että arjen asiointi sujuisi. Enkä ole toiveineni yksin.

Pysäköin Helsingin Hietalahdentorin laitaan. Edessä oli pariskunta, juhlatamineissaan. Mies tuoksui partavedelle ja nainen hajuvedelle. Olivat kai menossa balettiin. Herra yritti saada pysäköintilippua kortillaan, koska kolikot eivät uuteen digimittariin enää kelpaa. Maksamisesta ei tullut mitään. Olin vähän kokeneempi ja pyysin saada neuvoa. Opastin. Olen monta kertaa itsekin tuskaillut uusien parkkiautomaattien kanssa. Ihan kauheita. Entiset kolikon nielijät olivat hyviä.

Menimme  kaverini kanssa Tapiolaan itäisestä Hesasta pelaamaan tennistä. Masa sanoi, et on kätsää ostaa metrolippu mobiilisovelluksella. Yritimme maksaa sillä molemmat. Palvelu ei toiminut.

Jouduin matkustamaan pummilla ja odotin, että tulisi nyt edes lipuntarkastaja antamaan sakot ja opastaisi samalla, miten mobiililippu ostetaan. Lisättäköön rangaistustani lieventävänä seikkana, että myöskään Kulosaaren metroaseman lippuautomaatti ei toiminut, kun yritin ostaa siitä kertalippua. Masakin ehkä matkusti pummilla. Lippua hän ei näet saanut, vaikka laittoi luottokorttinsa tiedot jonnekin pilveen.

Ennen Hesan julkisessa liikenteessä saattoi liikkua leimauttalla pahviläpyskän kuin kellokortin. Se oli helppoa. Nyt busseissa on moderni moninäyttöinen härpäke. Kuukausi sitten naapuripysäkiltä noussut ikäiseni kaveri yritti maksaa matkansa tällä arjen designin käyttäjäystävällisellä ihmevehkeellä. Ei onnistunut. Ukko kiroili, että hän on ikänsä asunut Stadissa, eikä enää osaa matkustaa bussilla.

Digiloikkaavassa teknologiahuumassa iäkkäät ihmiset ovat pulassa. Minäkin, vaikka olen ns. korkeasti koulutettu.

Miten ihmeessä vähän kouluja käyneet vanhat ihmiset, joilla ei varaa, tietokoneisiin, nettiyhteyksiin ja älypuhelimiin ja joilla ei ole pankkikorttia, voivat hypätä tätä digiloikkaa?

Kuinka pientä eläkettä saava vanhus hoitaa pankkiasiansa ja viranomaisyhteytensä netin kautta, kun hänellä ei ole nettiä eikä älypuhelinta? Netittömiä on suomalaisista puoli miljoonaa.

Ja soitapa miltei minkä hyvänsä lafkan tai viranomaisen asiakaspalveluun! Sieltä vastaa automaatti, joka ilmoittaa, että valitettavasti linjoillamme on poikkeuksellisesti ruuhkaa.

Sitä paitsi älypuhelimet valehtelevat. Kännykkäni lähetti minulle kuukausi sitten tiedon, että minulle on erikoislääkärin vastaanottoaika Myllypuron terveyskeskuksessa. Varmisti pari kertaa, että aikaa ei todellakaan ole. Joulukuun 8. päivän aamuna älypuhelin muistutti, että lääkäriaika on klo 9.00. Ajoin kiireesti paikalle. Virkailija tuijotti kännykkääni ja tarkisti jälleen omalta päätteeltään, että aikaa ei ole. Merkkasi silti tiedostoihin, että olin käynyt paikalla.

Takaisin alkuun. Valtiollisen itsenäisyytensä tasavuosia juhlinut Suomi tarjosi kaikille kansalaisilleen – syrjäytyneille ja meille muille digiavuttomille – suoran televisiospektaakkelin pöyhkeilevästä kolttukisasta joulukuun kuudentena. Hyväkö Suomi?

P.S. Linnan pirskeiden aikaan räpiköin aivan pressan palatsin etupihalla Allas Sea Poolissa ja ähkin päivän kuntouintitavoitettani. Hienoa, että Hesaan on tullut lisää yleisiä uintisaunoja. Niissä käy paljon turisteja, joille on kiva kertoilla Suomen nykypäivästä ja historiasta.