Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Kotimaa

”Ihmiset itse ratkaisevat, ottavatko maskin käyttöön” – suositus on muotoilua vaille valmis

Lehtikuva / Antti Aimo-Koivisto

Suositus suojaavien kasvomaskien käytöstä on tarkoitus julkaista ensi torstaina.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) pääjohtaja Markku Tervahauta kertoo, että suositus julkaistaan viikoittaisessa sosiaali- ja terveysministeriön ja THL:n järjestämässä koronavirus-tilannekatsauksessa.

Maskisuosituksen kärjen on Tervahaudan mukaan tarkoitus tulla erityisesti julkista liikennettä ajatellen.

Tervahauta vahvistaa STT:lle, että kaikista kansoitetuimmat liikennevälineet, kuten bussit, junat, raitiovaunut ja metro, kuuluvat suositukseen.

– Tämä ohjeistus on kohdistettu kansalaisille. Ihmiset itse ratkaisevat, ottavatko he maskin käyttöön vai eivätkö ota. Se ei ole suunnattu suoraan liikennöitsijöille tai vaikkapa hallinnolle, hän tiivistää.

Tervahaudan mukaan on turvallinen tulkinta, että maskeja käytetään myös suurien ihmisjoukkojen jakamissa odotusauloissa, laitureilla ja vastaavissa tiloissa.

– Jää nähtäväksi, eritelläänkö niitä suoraan suosituksessa. Kysymys on siitä, syntyykö virukselle tartuntaedellytyksiä siinä, ettei turvaetäisyyksiä pystytä pitämään, hän tarkentaa.

Maskien käyttösuosituksesta on tulossa alueellinen.

– Numeerinen raja-arvo eli tautitapausten määrä ratkaisee, onko suositus voimassa kyseisen sairaanhoitopiirin alueelle vai ei, Tervahauta toteaa.

”Maskien käyttö on selkeä apukeinon viruksen leviämisen estämiseksi.”

THL:n pääjohtajan mukaan maskisuosituksessa ei ole enää jäljellä suuria kysymyksiä ratkottavana, vaan se on viimeistelyjä ja muotoiluja vaille valmis. Asiantuntijat käyvät vielä asioita läpi ennen julkaisua, mutta Tervahauta vahvistaa suosituksen olevan valmis torstaina.

– Maskien käyttö tulee olemaan selkeä apukeino viruksen leviämisen estämiseksi tilanteisiin, joissa tavanomaiset jokaisen arjessa noudatettavat suojaamis- ja turvaamistoimenpiteet eivät ole käytettävissä. Esimerkiksi juuri silloin, kun etäisyyksiä ei voida pitää, hän tiivistää.

Maskisuosituksen julkaisemisesta torstaina kertoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat.

STT–Samu Saatsi

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Lisää aiheesta

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Toimituksen valinta

Johannes Ijäs

Politiikka
22.9.2020
Ministeri Kiuru sanoo suoraan Demokraatille: ”Kyllä tämä tilanne on erittäin huolestuttava”
Lue lisää

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Chefredaktör: Johan Kvarnström
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE