Politiikka
8.5.2024 10:21 ・ Päivitetty: 14.5.2024 06:43
IL: Pelttarin pääsihteerivalinnan valmistelleet kansanedustajat eivät tienneet tutkinnasta
Eduskunnan kansliatoimikuntaan kuuluneet kansanedustajat Kim Berg (sd.) ja Sinuhe Wallinheimo (kok.) eivät tienneet suojelupoliisin entisen päällikön Antti Pelttarin mahdollisesta virkarikostutkinnasta, kun he valmistelivat hänen valintaansa eduskunnan pääsihteeriksi, kertoo Iltalehti.
Pelttari on kertonut keskiviikkona, ettei poliisi ole kuullut häntä mistään epäiltynä, eikä hänen Supo-kautensa päättyessä kyseiseen Iltalehden uutisoimaan tapaukseen liittyviä tutkintoja ole ollut käynnissä.
Kansliatoimikunta valmistelee pääsihteerin valinnan.
Pelttari valittiin pääsihteeriksi eduskunnan täysistunnossa joulukuun alussa, ja hän aloitti virassaan vuoden alussa. Pelttari siirtyi eduskunnan pääsihteeriksi suojelupoliisin päällikön paikalta.
Iltalehti uutisoi tiistaina, että viranomaiset selvittävät Pelttarin ja suojelupoliisin vastatiedusteluosaston osastopäällikön Pertti Haaksluodon toimintaa.
Syyttäjälaitos kertoi tiistaina, että tiedustelutoimintaan liittyvässä asiassa on aloitettu esitutkinta. Esitutkinnassa selvitetään suojelupoliisin ja Puolustusvoimien tiedustelutoiminnan yhteydessä tehdyksi epäiltyjä virkarikoksia sekä yksityishenkilön käytössä olleeseen tietokoneeseen tehtyä tietomurtoa, joiden vuoksi salassa pidettävää tietoa epäillään paljastuneen ulkopuolisille tahoille.
Valtakunnansyyttäjän toimisto ei kerro, keneen virkarikosepäily kohdistuu.
Lisää aiheesta
EDUSKUNNAN hallintoa johtavaan kansliatoimikuntaan kuuluvat puhemiehistö ja neljä kansanedustajaa.
Puhemiehistöön kuuluvat puhemies Jussi Halla-aho (ps.) ja varapuhemiehet Paula Risikko (kok.) ja Tarja Filatov (sd.). Kansanedustajista kansliatoimikuntaan kuuluvat Bergin ja Wallinheimon lisäksi Jari Ronkainen (ps.) ja Eerikki Viljanen (kesk.).
Varapuhemies Risikko ei ollut mukana valintaprosessissa. Hän jääväsi itsensä kansliatoimikunnan työstä, koska hän on Antti Pelttarin serkku.
- Ei ollut mahdollinen rikostutkinta tiedossa. Ja tietenkin olisi aina prosessin kannalta parasta, että meillä on käytössä kaikki tieto, kun päätöksiä tehdään, Wallinheimo kommentoi Iltalehdelle.
Myös Kim Berg vahvisti Iltalehdelle, että Pelttarin mahdollinen tutkinta ei ollut tiedossa.
Eduskunnan puhemiehen Jussi Halla-ahon (ps.) mukaan puhemiehistöllä on vielä niukat tiedot siitä, mistä Pelttarin tapauksessa on kysymys. Halla-aho kommentoi asiaa Demokraatille.
Halla-ahon mukaan hänellä ei ole tietoa, että Pelttaria epäiltäisiin rikoksesta tai että nimenomaan Pelttarin toimintaan kohdistuisi jotain tutkintaa.
Juttua muokattu klo 15:49: lisätty Pelttarin oma ilmoitus asiasta ja poistettu yksi Iltalehden jutussaan mainitsema “virkarikos”-sana.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.