Yrjö Kukkapuro (s.1933) on ollut Kauniaisten sosialidemokraattien jäsenenä yli puolen vuosisadan ajan. Hän teki työuransa suomalaisen muotoilun huipulla ja toimi myös Taideteollisen korkeakoulun rehtorina.

Näin hän kertoo itse ammatinvalinnastaan ja aatemaailmastaan.

– Olin taiteesta kiinnostunut nuorimies Imatralta, kun lähdin opiskelemaan Helsinkiin Ateneumiin vuonna 1953.

– Se olikin hyvä valinta, sillä sieltä sain kipinän tuolien suunnitteluun.

ENSIMMÄISET vuodet Kukkapuro kertoo tehneensä “aika tavanomaisia” 1950-luvun tyylisiä nojatuoleja. Sitten vähitellen oma tyyli alkoi löytyä.

– Luku-niminen tuolini oli ensimmäinen omaleimainen mallini, sen tein näyttelyyn nimeltä Tulevaisuuden koti ja vuosi taisi olla 1955.

Näyttelyn kuraattori oli Antti Nurmesniemi (1927-2003), sodanjälkeisissä oloissa raikkaan ja maailmalla huomiota herättäneen uudenaikaisen suomalaisen muotoilun suuri nimi. Tässä inspiroivassa seurassa monen nuoren suunnittelijan kuten Kukkapuronkin uralle tuli niin sanotusti lentävä lähtö.

– Olin yhtäkkiä päässyt design-piireihin, sain joitakin palkintoja ja siitä sitten alkoi elämän mittainen valtava suunnittelun vauhti, Yrjö Kukkapuro muistelee.

Yrjö Kukkapuron mallistoa vuodelta 1954.

Hän sanoo, ettei koskaan ole katunut suunnanvaihtoa taiteilijuudesta teolliseen muotoiluun ja designiin.

– Suomessa on vallalla aika järkevä suhde muotoiluun. Myös kaikkien wau -tuotteiden pitää olla käyttökelpoisia, Yrjö Kukkapuro kertoo. Hän sanoo olleensa aina inspiroitunut ihmisvartalosta ja pyrkinyt palvelemaan sen tarpeita.

– Suurin menestystuolini Karuselli (1964) on suora heijaste ihmisestä, Kukkapuro kuvailee.

– Ergonomia on ollut olennainen osa kaikkia työ- ja julkisen tilan kalusteitani. Myös uudet materiaalit ja työmetodit ovat innostaneet minua.

Tuolien ilmettä määrittivät uuden tekniikan tuomat työstömahdollisuudet, lasikuitu ja taivutettu koivuvaneri.

– Värien käyttöön sain paljon inspiraatiota vaimoltani Irmeliltä, joka oli upea taiteilija.

TAITEILIJAPIIREISSÄ yleinen tiedostavuus ja vasemmistolaisuus jyrkentyi pahasti 1970-luvulle tultaessa. Kukkapuroa ei totalitarismin ihailu viehättänyt, hän oli ja pysyi enemmän demokratian ja yleisen oikeudenmukaisuuden puolustajana.

– Kasvoin työläiskodissa, jossa politiikka oli hiljainen itsestäänselvyys. Reilu vasemmistolaisuus kuului lapsuuden kotiini, ei mikään barrikadeilla olo, Yrjö Kukkapuro kertoo.

– Siksi 1970-luvun taistolaisuus ja äänekäs opiskelijapolitiikka olivat minulle vieras ilmiö, kun toimin Taideteollisen korkeakoulun rehtorina vuosina 1976-80.

Kukkapuro keskittyi koulutuksen tason kohottamiseen ja ammattimaistamiseen. Rehtorin tavoitteena oli, että taiteilijakouluna pidetty opinahjo täyttäisi yhä paremmin korkeakoulun määritelmät.

POLITISOITUNEELLA 1970-luvulla, jolloin jäsenkirjalla oli ainakin valtion virkoihin haettaessa väliä, hän valitsi puolueekseen SDP:n.

– Sosialidemokratia on minulle sopiva, se ei tavoittele vallankumousta vaan etenee asioissa kirjaimellisesti demokratian keinoin.

-Liityin Sosialidemokraattiseen puolueeseen Kauniaisissa. Opin tuntemaan liikkeen suuria nimiä kuten Kalevi Sorsan, Ulf Sundqvistin ja monia hienoja virkamiehiä opetusministeriöstä, Yrjö Kukkapuro kertoo.

– Opin arvostamaan poliitikkojen henkistä kestävyyttä kuohuvina aikoina. En ole kuitenkaan itse ollut aktiivinen politiikassa.

Puoliso Irmeli (1934-2022) sen sijaan oli kerran SDP:n kuntavaaliehdokkaana sekä toimi yhden kauden ajan Kauniaisten kulttuurilautakunnassa.

– Äänestän edelleen demareita, tietenkin. Antti Lindtman on minusta oikein hyvä puoluejohtaja, Kukkapuro paljastaa.

NYT 91-VUOTIAS Kukkapuro sanoo, ettei aina ymmärrä nykypolitiikan toimintatapoja. Yhtenä esimerkkinä on päättäjien suhtautuminen kulttuuriin vain rahan, kulujen ja talousnäkökulman kautta.

– Uskon kulttuurin tärkeyteen. Ilman sitä ihmiset ovat raakalaisia. Inhimilliset ja kulttuuriset arvot ovat olleet minulle aina tärkeämpiä kuin taloudellinen menestys.

Kukkapuro luottaa yhteistyön voimaan ja suomalaisen demokratian vahvuuteen, keskinäisen erilaisuuden sietämiseen politiikassakin.

-Toivon osapuolten löytävän aina keskustelun kautta ratkaisut. Kansainvälisyys on tärkeää, mutta niin on kotimainen yhteistyökin. Arvostan demokraattista järjestelmää, jossa kaikki äänet saavat kuulua, hän kuvailee.

Euroopassa nousevat autoritääriset voimat ja ääriliikkeet huolestuttavat häntä.

– Diktatuurit ovat suuri uhka ihmiskunnalle. Ei saa antaa asioiden luisua tilaan, joka saattaa taas Euroopan tuhon tielle. Elettyäni itse lapsuuteni sodan varjossa en voi kuin ihmetellä ihmiskunnan muistin lyhyyttä, Kukkapuro pohtii.

Päättäjien tärkein tehtävä olisi varmistaa, että nuorisolle taataan toivo paremmasta huomisesta. Nuoret ansaitsevat samanlaista optimismia ja yhteistä tulevaisuuden uskoa, mitä sodanjälkeisen ajan Suomessa parhaimmillaan nähtiin.

– Toivon nykypoliitikkojen ottavan vakavasti lasten ja nuorten hyvinvoinnin. Heissä on tulevaisuus. Minulla on kolme lastenlasta ja kaksi lapsenlapsenlasta. Heidän vuokseen toivon, että maailma saisi olla huoleton paikka tulevaisuudessakin, Yrjö Kukkapuro sanoo.

Kukkapuron koko elämäntarina on luettavissa teoksessa Sininen Ovi, Yrjö Kukkapuron elämä ja teot, Dodo Books 2023.