Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Indonesian puolustusministeri on nousemassa maan presidentiksi

LEHTIKUVA / AFP / YASUYOSHI CHIBA

Indonesian puolustusministeri Prabowo Subianto (kuvassa) on odotetusti voittamassa maan presidentinvaalit. Kun pitkälle yli puolet äänistä oli perjantaina laskettu, Prawobo oli saanut 57 prosentin kannatuksen.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Probowo näyttää saavan varmasti yli puolet annetuista äänistä, mikä tarkoittaa sitä, että hänet valitaan presidentiksi jo ensimmäisellä kierroksella. Ensimmäisen kierroksen valintaan tarvitaan yli puolet äänistä.

Prowobon valinta presidentiksi ei ole yllätys, sillä hän oli väistyvän, erittäin suositun presidentin Joko Widodon suosikki virkaan ja hän ilmoitti jo hyvissä ajoin jatkavansa tämän poliittista linjaa.

Vaalien lopullisia tuloksia saataneen odottaa ensi kuun loppupuolelle saakka, sillä saarivaltiossa on yli 200 miljoonaa äänioikeutettua.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE