Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Työmarkkinat

1.6.2022 08:50 ・ Päivitetty: 1.6.2022 08:50

Insinööriliitto huolissaan matemaattisen osaamisen tason laskusta – esittää matematiikasta pakollista ainetta yo-kirjoituksiin

iStock
Insinööriliitto esittää muun muassa, että matematiikan tuntimäärää perusopetuksessa lisättäisiin. Kuvituskuva.

Matemaattisen osaamisen tason lasku huolettaa Insinööriliittoa. Liiton mielestä suunta on käännettävä muun muassa lisäämällä matematiikan tuntimäärää perusopetuksessa ja tekemällä matematiikasta pakollinen aine ylioppilaskirjoituksissa.

Demokraatti

Demokraatti

– Matematiikan osaamisen tason lasku on jatkunut vuosituhannen vaihteesta lähtien. Meidän on tehtävä kaikkemme, jotta suunta kääntyy mahdollisimman ripeästi, Insinööriliiton puheenjohtaja Samu Salo sanoi tiedotteen mukaan tänään liiton Helsingin Musiikkitalolla järjestämässä seminaarissa.

Salo muistutti, että matematiikalla ja luonnontieteillä on paljon sovelluskohteita eri tekniikan ja teknologian aloilla, yhteiskuntatieteissä ja taloustieteessä. Hänen mukaansa nuorten hyvällä matematiikan osaamisella on ollut iso merkitys Suomen viime vuosikymmenten menestyksessä.

– Ei ole liioiteltua sanoa, että suomalainen hyvinvointi on pitkään nojannut tekniikan ja teknologian osaamiseen, joka puolestaan on edellyttänyt, että kansalaisten matematiikan osaaminen on hyvällä tasolla, Salo totesi.

Insinööriliiton järjestämässä seminaarissa kävi ilmi, että heikosti ja hyvin menestyneiden oppilaiden osaamisessa on perusopetuksen 9. luokalla useita vuosia vastaava ero.

– Käytännössä tämä tarkoittaa, että parhaat 9. luokan oppilaat hallitsevat jo ylioppilaskokeen lyhyen matematiikan oppimäärän tehtäviä, kun heikommilla oppilailla on vaikeuksia 6. luokan tai jopa 3. luokan tasoa vastaavissa tehtävissä. Peruslaskutaitoa tarvitsee meistä kuitenkin jokainen, Salo sanoi.

Suomalaisen tekniikan osaaminen nojaa Insinööriliiton edunvalvontajohtaja Petteri Oksan mukaan laadukkaaseen koulutukseen ja hyviin työelämätaitoihin.

– Näihin kytkeytyvät niin tutkimus- ja tuotekehitys kuin lähes kaikki taloudellinen toimeliaisuus. Riittävät matemaattiset taidot ovat näille keskeinen edellytys, hän sanoi seminaarissa.

Matemaattisen osaamisen parantamiselle löytyy Oksan mukaan keinoja, jos on vain tahtoa. Hän nosti esiin matematiikan tuntimäärän lisäämisen perusopetuksessa, matematiikan pakollisuuden ylioppilaskirjoituksissa ja matematiikkaan painottuvien päiväkotien avaamisen.

– Tarvitsemme yhteiskunnallisen ohjelman tai vähintään selkeän listan toimenpiteistä, joilla matemaattisen osaamisen tason lasku saadaan käännettyä nousuun, Oksa sanoi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU