Tiede ja teknologia
7.4.2026 05:38 ・ Päivitetty: 7.4.2026 05:38
Insinööriliitto yllättää: Yritämme ostaa ammattikorkeakouluja
Insinööriliitto aikoo tehdä kilpailevat ostotarjoukset ammattikorkeakouluista, joita alueidensa yliopistot ovat havitelleet. Liiton mukaan tarkoitus on paitsi varoittaa yliopisto-omistusten haitoista, myös testata, järjestävätkö kunnat aitoja AMK-tarjouskilpailuja.
Liiton tiedotteen mukaan mahdollisina tarjouskohteina olisivat muun muassa Kajaanin, Karelian ja Savonian ammattikorkeakoulut, joiden osake-enemmistöä Itä-Suomen yliopisto on ollut innokkaasti hankkimassa.
Yliopisto on kutsunut koulujen omistajat tiistaiksi kokoukseen Kuopioon osto- ja myyntihaluja selvittämään. Myös Oulun yliopisto on ilmoittanut olevansa kiinnostunut Kajaanin AMK-toiminnoista.
Insinööriliitto sanoo olevansa vastatarjouksineen liikkeellä ”vakavalla mielellä”.
– Ajatuksena on jättää kilpaileva tarjous ja katsoa, mihin se johtaa, puheenjohtaja Samu Salo sanoo tiedotteessa.
LIITON MIELESTÄ yliopistot eivät olisi AMK-laitoksille hyviä omistajia, koska ne vaalisivat lähinnä omia etujaan ja ohjaisivat ammattikorkeille suunnattuja tutkimusvaroja itselleen.
Tiedotteessaan liitto moittii, miten työelämälähtöinen, vapaa korkeakoulutus näivettyisi yliopistojen alaisuudessa eikä toiminta-alueen kehittäminenkään sujuisi parhaalla mahdollisella tavalla.
Insinööriliitto muistuttaa, että AMK-osakaskuntien pitää julkisina toimijoina reagoida kilpaileviin ostotarjouksiin.
Liitto sanoo haluavansa tutkia, ovatko kouluista käytävät tarjouskierrokset aitoja.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
