Teatteri ja Tanssi
21.11.2018 15:05 ・ Päivitetty: 21.11.2018 15:05
Intensiivinen ja tunnelmallinen esitys yleisön asemasta ja vallasta
Vaikka kuinka yritän, en voi sille mitään, että päällimmäinen vaikutelma, joka mieleeni jäi Valtteri Raekallion tanssiryhmän ja runoilija Eino Santasen yhdessä toteuttamasta Yleisö-esityksestä, on kauneus. Ymmärrän, että se on varmasti vastoin kaikkea sitä, mihin esityksellä pyrittiin.
Yleisö, alaotsikkonaan sarkastisen mahtipontisesti Suomen itsenäisyyden 101-juhlavuoden virallinen juhlateos, on jo neljäs osa Raekallion ja Santasen yhteistyössä toteuttamaa Fyysinen mielenteatteri -nimistä teossarjaa, jonka tavoitteena on kommentoida ja kritisoida yhteiskuntaamme eri näkökulmista.
Kukin teos on ollut selkeästi paikkasidonnainen, eikä esityspaikkaa ole kerrottu etukäteen, vaan yleisö on kuljetettu sinne yhteiskuljetuksella. Yleisö on myös osallistunut teoksiin enemmän tai vähemmän, vähintään liikkumalla esitystiloista toiseen. Näin on myös Yleisön kohdalla.
En olen nähnyt teossarjan aikaisempia esityksiä, joten siinä mielessä olin hyvin neitseellinen katsoja yleisöksi tullessani.
Esitys alkoi jo Kiasman edestä lähteneessä bussissa, jossa bussiemäntänä toiminut Lotta Lindroos tiukkaan sävyyn ohjeisti ja komensi meitä yleisön edustajia. Myös Santanen tykitti tylysti bussissa esitetyllä videolla määritelmiä yleisöstä, rahasta ja niiden vaikutuksesta tekemisiimme.
Yleisö
Taiteellinen suunnittelu, koreografia ja äänisuunnittelu Valtteri Raekallio
Runot Eino Santanen
Lavastus Virpi Nieminen
Valot Lauri Lundahl
Musiikki kooste
Esiintyjät Annamari Keskinen, Eino Santanen, Minna Tervamäki, Eero Vesterinen, Lotta Lindroos, Valtteri Raekallio
Meitä siis pyrittiin saamaan hereille ja kriittisiksi omasta asemastamme ja ajattelustamme, ehkä myös hieman pelkäämäänkin. Sama tematiikka jatkui itse esityspaikalla, missä välillä vahvasti varustautuneet mellakkapoliisit saartoivat meidät, Santasen lähes jatkuvasti vihaisesti huutaen lukemat runot rytmittivät tanssia ja joka paikassa näkyvää selfie-kulttuuria agressiivisesti kritisoivassa kohtauksessa meitä komennettiin heittelemään kolikkoja kohti tanssijoita.
Lisää aiheesta
Silti kaiken tämän vihaisuuden ja varmasti aiheellisen kriittisyyden peittosivat esitystila ja sen valosuunnittelu sekä itse tanssi ja tanssijat. Myös loppukohtauksen surumielisyys ja eräänlainen anteeksianto.
Vanhan tehdastilan eri huoneet laitteineen olivat Lauri Lundahlin suunnittelemissa kynttilä- ja muissa valoissa äärimmäisen tunnelmallisia valojen ja varjojen rakennelmia. Raekallion yhtä aikaa herkkä ja hyvin fyysinen liikekieli toimi aivan lähietäisyydelläkin upeasti, kun tanssijoina olivat intensiiviset ja kaikkensa antaneet Annamari Keskinen, Eero Vesterinen ja Valtteri Raekallio.
Lisää kauneutta esitykseen toi Minna Tervamäen kuin jäätyneellä lammen pinnalla vahvasti tanssima kuoleva joutsen.
Sama joutsen, mutta nykyaikaisempana, kuoriutui myös mellakkapoliisien asun alta nuoren tytön hahmossa kadotakseen lopulta käytävän päähän. Tämä symboloi mielestäni kaikkien perimmäistä samankaltaisuutta ja haavoittuvuutta, mutta myös toivoa.
Tilallinen ja tanssillinen kauneus taittoivat kärjen Santasen runojen kyynisyydeltä ja kriittisyydeltä ja muuttivat provosoivan agressiivisena alkaneen esityksen aivan muuksi. En sitten osaa sanoa, oliko se esitykselle hyväksi vai pahaksi, mutta vaikuttavaa se oli.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.