Ulkomaat
8.4.2026 04:47 ・ Päivitetty: 8.4.2026 04:50
Iran ja Yhdysvallat aselepoon – maailmanlopun iskua ei tullutkaan
Yhdysvallat ja Iran ovat kertoneet suostuvansa kahden viikon aselepoon Iranin ehdoilla. Maiden välisten rauhanneuvottelujen pitäisi alkaa perjantaina Pakistanin pääkaupungissa Islamabadissa.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ilmoitti Suomen aikaa varhain keskiviikkona lykkäävänsä uhkaamaansa iskua Iraniin kahdella viikolla sen jälkeen, kun hän oli keskustellut välittäjämaana toimineen Pakistanin pääministerin Shehbaz Sharifin ja asevoimien edustajan kanssa.
Sharif oli tiistaina pyytänyt Trumpia pidentämään tämän Iranille asettamaa aikarajaa kahdella viikolla. Samalla hän pyysi Irania avaamaan Hormuzinsalmen kahden viikon ajaksi ja kehotti osapuolia kahden viikon aselepoon neuvottelujen mahdollistamiseksi.
Trump sanoi, että hän suostuu kahden viikon aselepoon Iranin kanssa, jos Iran avaa välittömästi sekä ”täysin ja turvallisesti” Hormuzinsalmen.
Pian Trumpin ilmoituksen jälkeen Iranin kansallinen turvallisuusneuvosto vahvisti aselevon Yhdysvaltojen kanssa. Asiasta kertoi Iranin ulkoministeri Abbas Araghchi viestipalvelu X:ssä. Ulkoministerin mukaan Iran varmistaa turvallisen kulun Hormuzinsalmessa kahden viikon ajan Iranin asevoimien koordinoimana.
Turvallisuusneuvoston lausunnon mukaan Iranin korkein johtaja, ajatollah Mojtaba Khamenei on hyväksynyt aselevon.
YK:n pääsihteeri Antonio Guterres sanoo pitävänsä aselepouutista tervetulleena. Hän kehotti keskiviikkoaamuna lausunnossaan kaikkia osapuolia noudattamaan kansainvälisen oikeuden mukaisia velvoitteitaan ja pitämään kiinni aselevosta, jotta voidaan luoda edellytykset kestävälle ja kattavalle rauhalle alueella.
TIISTAINA Trump oli uuhannut Irania ”sivilisaation kuolemalla”, jos maa ei taivu Yhdysvaltojen vaatimuksiin. Trump antoi uhkaukselleen aikarajaksi Suomen aikaa kello kolmen aamuyöllä. Trump on vaatinut Irania tekemään sopimuksen ja avaamaan Hormuzinsalmen liikenteelle.
Sota Lähi-idässä syttyi, kun Yhdysvallat ja Israel aloittivat hyökkäyksen Irania vastaan helmikuun lopulla. Iran on vastannut muun muassa iskemällä Israeliin ja Yhdysvaltain tukikohtiin Lähi-idässä. Iran on myös seisauttanut meriliikenteen öljykuljetuksille tärkeässä Hormuzinsalmessa lähes täysin.
PAKISTANIN pääministeri Sharif vahvistaa, että Iran ja Yhdysvallat sekä näiden liittolaiset ovat sopineet välittömästä aselevosta. Sharif kertoo kutsuneensa osapuolet jatkamaan neuvotteluja perjantaina Islamabadissa.
Trumpin mukaan Iran on lähettänyt Yhdysvalloille kymmenen kohdan ehdotuksen, joka on toimiva pohja neuvotteluille.
- Lähes kaikista kiistakysymyksistä on sovittu Yhdysvaltojen ja Iranin välillä, mutta kahden viikon jakso mahdollistaa sopimuksen viimeistelyn ja täytäntöönpanon, Trump sanoi päivityksessään Truth Socialissa.
Ehdotus sisältää muun muassa kaikkien Iranin vastaisten pakotteiden poistamisen sekä uraanin rikastusohjelman hyväksymisen.
Al-Jazeeran mukaan Iranin turvallisuusneuvosto sanoo lausunnossaan, että Iran on saavuttanut voiton ja pakottanut Yhdysvallat hyväksymään Iranin kymmenen kohdan ehdotuksen.
Iranin valtionmedian mukaan ehdotus sisältää muun muassa kaikkien Iranin vastaisten pakotteiden poistamisen sekä uraanin rikastusohjelman hyväksymisen.
Yhdysvallat vakuuttaa niin ikään voittaneensa. Trump sanoi uutistoimisto AFP:lle, että Iranin kanssa sovittu aselepo on ”täysi voitto” Yhdysvalloille. Trump sanoi myös, että Yhdysvallat pitää huolen Iranin rikastetusta uraanista.
ASELEPO astuisi Pakistanin Sharifin mukaan voimaan ”kaikkialla”, myös muun muassa Libanonissa.
Libanon tuli vedetyksi mukaan sotaan Lähi-idässä sen jälkeen, kun äärijärjestö Hizbollah käynnisti sieltä iskut Israeliin Iranin tueksi maaliskuun alussa. Israel on tehnyt iskuja Libanoniin sekä maahyökkäyksen Libanonin eteläosiin.
Israelin pääministerin Benjamin Netanjahun kanslia sanoi keskiviikkoaamuna, että Israel tukee Trumpin päätöstä keskeyttää iskut Iraniin sillä ehdolla, että Iran avaa Hormuzinsalmen ja lopettaa iskut Yhdysvaltoja, Israelia ja Persianlahden maita vastaan.
Silti Netanjahun kanslian mukaan aselepo ei koske Libanonia.
SOTATOIMIA on silti näkynyt pitkin eilisiltaa ja aamuyötä.
Israelin asevoimat on antanut varoituksia ja ilmahälytyksiä Iranin laukaisemista ohjuksista. Varoitukset tulivat pian sen jälkeen, kun Trump oli kertonut aselevosta. Osumista ei ole ilmoitettu.
CNN:n mukaan Kuwait ja Arabiemiraatit kertoivat torjuvansa ohjuksia ja drooneja keskiviikon vastaisena yönä. Qatar kertoi torjuneensa ohjusiskun, kun taas Bahrainissa ja Saudi-Arabiassa varoitettiin kansalaisia mahdollisesta uhasta.
Irakissa puolestaan kerrottiin kuuluneen räjähdyksiä tiistai-iltana maan pääkaupungissa Bagdadissa. Uutistoimisto AFP:n toimittajat raportoivat räjähdyksistä alueella, jossa Yhdysvaltain suurlähetystö sijaitsee. Viranomaisten mukaan useita ihmisiä kuoli tiistaina iskuissa Irakissa.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
