Ulkomaat
13.1.2026 16:47 ・ Päivitetty: 13.1.2026 16:47
Iran vihjailee mellakoijien teloituksilla – EU etsii lisäpakotteita
Länsimaiden paheksunnasta huolimatta Iranin hallinto sanoo voivansa teloittaa mielenosoituksissa vangittuja kansalaisiaan. EU pohtii lisäävänsä Iraniin kohdistettavia pakotteita.
Iranin viranomaiset sanoivat tiistaina hankkineensa juridiset perusteet sille, että maan joukkomielenosoituksissa kiinni otettuja ihmisiä voidaan jopa teloittaa.
Teheranin syyttäjänviraston mukaan joillekin pidätetyille voidaan langettaa kuolemantuomio niin sanotusta ”jumalaa vastaan sotimisesta”. Kyseessä on Iranissa laajasti käytetty, sharia-lakiin perustuva rikosnimike.
EU moittii Iranin toimia, ja sanoo pyrkivänsä lisäämään maan pakotteita. EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen kertoi tiistaina, että Iranin vallankumouskaarti on jo kokonaisuudessaan pakotteiden kohteena, ja lisää kohteita ollaan etsimässä.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kehotti Iranin mielenosoittajia jatkamaan protestejaan ja ”ottamaan valtaansa” maan instituutiot.
Trump sanoo viestissään Truth Social -sivustolla, että hän ei tapaa iranilaisviranomaisia, ennen kuin mielenosoittajien tappaminen loppuu. Hän lupailee, että apua mielenosoittajille olisi tulossa.
MYÖS SUOMEN ulkoministeri Elina Valtonen (kok.) kertoi tiistaina STT:lle, että Suomi tarkastelee EU:n kanssa, voidaanko Iraniin kohdistuvia pakotejärjestelyjä kiristää maassa vallitsevan tilanteen vuoksi.
- Nimenomaan kiristää niin, että ne kohdistuisivat näihin täysin ihmisoikeuksia vastaan käyviin toimiin ja henkilöihin hallinnossa, jotka tähän osallistuvat, Valtonen kertoi.
Valtosen mukaan Suomi ei hyväksy sitäkään, että Iranin hallinto on sulkenut internetin jatkaakseen sortoa katseilta piilossa. Internetyhteyksien katkos Iranissa alkoi viime viikolla.
Ministeri kertoi STT:lle pitävänsä huolestuttavana, että jopa kansainvälisten suurlähetystöjen yhteydensaanti ulkomaailmaan on ollut rajattua.
- Tilanne on varsin epäselvä. Se, mitä tiedämme, on erittäin huolestuttavaa. Se voidaan sanoa varmasti, että väkivaltaa on kohdistunut siviileihin ja myös kuolonuhreja on tullut.
JOULUKUUN lopussa alkaneet mellakat roihahtivat kauppiaiden rauhanomaisesta mielenilmauksesta Iranin valuutan arvon romahtamisen ja vuosikymmenien talousvaikeuksien takia.
Mellakat muuttuivat verilöylyksi, kun hallinto alkoi vastata mielenosoituksiin väkivallalla.
Iran on ollut vuoden 1979 vallankumouksen jälkeen tiukan islamilainen, shiialaisuutta tunnustava tasavalta.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
