Piispa Askola on ensimmäinen nainen, joka eteni piispaksi Suomessa. Askola toimi Helsingin hiippakunnassa virassa vuosina 2010–2017.

Mattssonin tuoreen kirjan nimi on ytimekkäästi Irja Askola – Elämäkerta (Kirjapaja, 2021).

Kirjan aloittaminen viivästyi piispa Askolan sairastuttua keväällä 2020 koronavirukseen. Piispa emerita oli osallistunut samaan naistenpäivän juhlakonserttiin Helsingin Musiikkitalolla 8. maaliskuuta 2020 ja sairastui, kuten moni muukin. Media uutisoi myös, miten presidentin puoliso Eeva Ahtisaari oli sairastunut.

Jälki ei ole vain elimellinen, sillä Askola on sanoittanut julkisesti myös koronan hänessä aiheuttamaa ahdistusta. Tämä on merkityksellistä, sillä niin moni suomalainen toipuu ja opettelee tällä hetkellä elämään koronan pitkäaikaisten oireiden kanssa.

Hankala haastateltava

Matsson sanoo kirjansa esipuheessa Askolan olleen yllättävän hankala haastateltava. ”Häntä vaivasi sama ongelma kuin monia korkeissa virka-asemissa olleita henkilöitä: ihmisten nimiä ei oikein tohtinut mainita. ’Voin kertoa tämän taustaksi, mutta tätä ei sitten voi panna kirjaan’”, Askola oli sanonut Mattssonille usein.

Luottamus kirjailijan ja piispan välillä kuitenkin rakentui ja kirja syntyi. Erinomaista näin. Askola on monin tavoin merkittävä tienraivaaja kirkossa ja yhteiskunnassa. Hän ja lukijat ynnä historiankirjoitus ovat elämäkerran ansainneet.

Kirja käy huolella läpi lappeenrantalaislähtöisen Askolan lapsuuden ja taustat kuten kirkollisen ja vähän kirjallista uraakin. Askola on myös runoilija.

Askolan reitti piispaksi kävi Järvenpään seurakuntaopiston ja kansainvälisen ekumeenisen liikkeen kautta. Askola on ollut tunnettu kansainvälisen ekumeenisen liikkeen vaikuttaja. Ennen piispuuttaan hän ehti myös työskennellä Espoon piispan Mikko Heikan teologisena erityisavustajana ja hiippakuntasihteerinä.

Näin Askolasta kirjoittaa Anne Mattsson:

Taustaltaan Askola oli myös jotain muuta kuin suomalainen peruspiispa. Hän ei tullut pappissuvusta, ei herätysliikkeiden parista eikä poliittisesta oikeistosta. Suomessa on ollut hyvin vaikutusvaltaisia pappisperheitä, esimerkiksi Johanssonin-Kailan suku, josta tulivat 1900-luvun alkupuolella arkkipiispatkin. Askola sen sijaan tuli vähävaraisesta ja sosiaalidemokraattisesta yksinhuoltajaperheestä Etelä-Karjalasta ja oli sukunsa ensimmäinen ylioppilas.

Puhelinsoiton päässä SDP:stä

Kirja avaa myös Irja Askolan juuria työväenliikkeessä. Ehkäpä nämä taustat selittävät myös sitä, että Askolan nimi pyöri esillä, kun SDP:ssä pohdittiin presidenttiehdokkaita 2018 vaaleihin.

On painotettava, että puoluepolitiikassa Askola itse ei kuitenkaan ole ollut mukana.

Askolan äidinisä sähköasentaja Kalle Torvinen toimi Lappeenrannassa sosialidemokraattisen puolueen edustajana kunnanvaltuustossa. Irja Askolan äiti, Kerttu Askola osallistui myös yhteiskunnallisiin hankkeisiin. Hän oli ensin Lappeenrannan ja myöhemmin Lauritsalan työväenyhdistyksen jäsen ja perustamassa muun muassa Lauritsalaan Yksinhuoltajien yhdistystä.

Irja Askolan isä taasen tuli oikeistolaisesta kodista. Hän oli ammatiltaan poliisi. Irjalle rakas isä kuoli äkillisesti kahden tyttären ollessa pieniä lapsia.

Teologian opintojensa loppupuolella Askola liittyi Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistyksen TYT:n vaalilistalle SDP:n kannattajajäseneksi vuonna 1974. Hän kirjoitti päiväkirjaansa: ”Tänään julkinen tunnustautuminen demariksi.”

Kirjan mukaan nuoret poliitikot eivät kuitenkaan olleet Askolan viiteryhmää. Hän ei mielestään sittenkään sopinut joukkoon. Tosin kerran opiskeluaikoinaan Askola jo jonotti puhelimessa SDP:n puoluetoimiston linjalla.

”Vaalit olivat tulossa, ja Askola yritti tarjoutua töihin, tekemään mitä tahansa, samaan tapaan kuin oli tarjoutunut tiedekuntayhdistyksen TYT:n tehtäviin. Puhelin kuitenkin tuuttasi varattua niin pitkään, että muutaman yrityksen jälkeen Askola luovutti: antaa olla. Hän päätti, että puheluun vastaamattomuus oli merkki ylhäältä”, elämäkerta kuvaa.

Kirkollinen ura vei mennessään, joskin Askolalla tuo ura hengitti paljon yhteiskuntaan päin.

Kirjaa olisi voinut laventaa yhteiskuntaan päin

Iso ja merkittävä yhteiskunnallinen teema, jota Askola käsitteli julkisuudessa jo piispa-aikanaan oli vihaposti ja se, millaisia vaikutuksia sillä on saajaansa ja yhteiskuntaan yleensä.

Askola joutui piispaurallaan ottamaan vastaan ja sietämään valtavat määrät vihapostia. Tätä tuli muun muassa naispappeuden vastustajilta ja heiltä, jotka eivät katsoneet hyvällä Askolan työtä vähemmistöjen puolustajana.

Palaute myös sattui piispaan, minkä hän on myös avoimesti julkisuudessa kertonut ja asiaa monilta kanteilta tarkastellut. Hän päätti myös rohkeasti tuoda teeman ja samalla saamansa vihapostin julki ja yhteiskunnalliseen keskusteluun. Hän on myös luovuttanut postin tutkijoiden käyttöön. Askolan saamat kirjeet ovat käyttöluvan takana saatavilla Kansallisarkistosta.

Vaikka kirkon vaikutusvalta yhteiskunnassa on heikentynyt, sen moni piispa on yhä verkottunut yhteiskunnallinen toimija. Näin voinee sanoa varmimmin ainakin arkkipiispan istuimen ja Helsingin piispan istuimen haltijoista.

Se, mitä kirjalta jääkin kaipaamaan, on etenkin Askolan piispakauden yhteiskunnallisten suhteiden läpikäynti tai vielä tärkeämpänä ylipäänsä vuorovaikutus kirkon ja muiden yhteiskunnallisten vallankäyttäjien välillä. Mikä on tänä päivänä kirkon paikka yhteiskunnassa ja toisinpäin?

Kirja on mielenkiintoista luettavaa kirkkoa lähemmin tunteville, mutta lukijakuntaa olisi voinut laajentaa suuntaamalla tavalla tai toisella enemmän yhteiskuntaan päin. Tämä jää kirjan suurimmaksi puutteeksi.

Kenties juuri tässä näkyy tietokirjailija Anne Mattsonin esiinnnostama piispa Askolan varovaisuus lähteä elämäkertaprosessiin.

Toisaalta on ymmärrettävää, että piispan on vaikea avata tiettyjä asioita julkisuuteen, koska häntä sitoo myös vaitiolovelvollisuus. Keskusteluun piispan kanssa voi liittyä aina luottamuksellinen ulottuvuus, vaikka sitä ei ääneen erikseen tilanteissa sanoitettaisikaan.

Jos lukija saikin hivenen vähemmän, Askola pysyi luottamuksen arvoisena.

KIRJA: 

Anne Mattsson

Irja Askola – Elämäkerta

Kirjapaja 2021, 336 s.