Paikallisesti ympäristöongelmat ovat nousseet viime vuosina myös poliittisiksi kysymyksiksi, mutta Venäjän johdossa ei näy merkkejä kyvystä tai halusta irtautua fossiilisiin energialähteisiin nojaavasta talous- ja valtajärjestelmästä.

Venäjän viemästä energiasta kaksi kolmasosaa ostavan EU:n pitäisi professori Veli-Pekka Tynkkysen mukaan käyttää vaikutusvaltaansa fossiilisista uusiutuviin johtavan energiamurroksen käynnistämiseksi Venäjällä.

Hänen mukaansa edessä voi olla turvallisuusriskejä, jos Venäjä on yhä riippuvainen fossiilisten polttoaineiden viennistä silloin, kun niiden markkinat ovat muualla maailmassa huomattavasti supistuneet.

Muutoksen mahdollisuutta mutkistaa Venäjällä se, että erittäin runsaiden öljy-, hiili- ja kaasuvarojen muodostaman “resurssikirouksen” lisäksi presidentti Vladimir Putinin hallinto on myös poliittisesti riippuvainen vallan verkostoista, joita hiilivetyjen tuottamiseen ja vientiin liittyy.

– Kyseessä on siis rakenteellinen vallan jatkuvuuteen liittyvä ongelma, Tynkkynen tiivistää.

Tynkkynen käy läpi Venäjän energiapolitiikan syviä sidoksia maan sisä- ja ulkopolitiikkaan reilu vuosi sitten ilmestyneessä kirjassaan ”Energy of Russia. Hydrocarbon Culture and Climate Change” .

Alhaalta kansalaisten suunnasta tuleva poliittinen paine on vielä vähäistä.

– Venäjän ilmastopolitiikkaa sanelevat tällä hetkellä poliittiset ja taloudelliset eliitit, eikä yhteiskunnallisilla liikkeillä tai poliittisilla puolueilla ole siinä vielä merkittävää roolia, kirjoittavat vanhemmat tutkijat Jussi Lassila ja Marco Siddi Ulkopoliittisen instituutin tuoreessa raportissa.

Puheiden tasolla Venäjän johdossa on tunnustettu ilmastonmuutoksen vastustamisen tärkeys, ja esimerkiksi Putin on itse myöntänyt, että öljyn käyttö vähenee tulevaisuudessa. Maa on mukana Pariisin ilmastosopimuksessa, ja venäläisissä ministeriötason raporteissa on todettu, että ilmasto Venäjällä lämpenee globaalia keskiarvoa nopeammin ja johtaa vakaviin ongelmiin, jos asialle ei tehdä mitään.

Tynkkysen mukaan Putinin hallinnon sisällä lienee ihmisiä, jotka jo ymmärtävät, että jotain pitäisi alkaa tehdä toisin.

– Varmasti siellä on sisäinen kädenvääntö lisääntynyt tämän teeman ympärillä.

Puheista huolimatta merkkejä irtiotosta fossiilisista energialähteistä ei ole näkyvissä. Siitä kertovat muun muassa julkiset tuet, joiden takia vaihtoehtojen kehittäminen hiilelle, öljylle, kaasulle tai ydinvoimalle ei ole ollut kannattavaa.

– Vaikka jo vuosikymmeniä on puhuttu siitä, että Venäjällä olisi hurja potentiaali uusiutuvassa energiassa, niin siellä on tapahtunut tässä suhteessa todella vähän.

Ulkoista painetta Venäjälle luo EU:ssa esitelty vihreän kehityksen ohjelma (Green Deal), joka tähtää hiilen nettopäästöjen nollaamiseen vuoteen 2050 mennessä. Arvioiden mukaan tämä vähentää ensin venäläisen hiilen ja öljyn sekä vuoden 2030 jälkeen myös kaasun kysyntää Euroopassa.

Tynkkysen mukaan toistaiseksi vielä huomattavia määriä öljyä ja kaasua ostavan Euroopan pitäisi käyttää “aktiivisemmin sitä vipuvartta, joka meillä vielä on” ja ehdollistaa tuontiaan energiamurroksen toteuttamiseksi myös Venäjällä. Ilmasto- ja energiakysymysten pitäisi olla ulkopolitiikan keskiössä eikä vain hieman “pehmeämpi” teema, joka kaivetaan esille silloin kun muissa kysymyksissä on erimielisyyksiä.

Tynkkysen mukaan EU:n Green Deal sekä kaavailtu hiilitullimekanismi on kehystetty Putinin hallinnossa lännen hyökkäyksenä Venäjää vastaan ja epäreiluna kilpailun rajoittamisena. Näin siitä huolimatta, että muutoksesta olisi hyötyä myös Venäjälle itselleen, eikä vain ilmastonmuutoksen kielteisten seurausten hillitsemisen kautta.

Valtavien tuuli- ja aurinkoenergian resurssien hyödyntämien toisi maalle taloudellista etua, mutta samalla energiamurros tarjoaisi itsensä aina suurvallaksi mieltäneelle Venäjälle uuden mahdollisuuden profiloitua johtavana globaalina toimijana.

– Aitoihin tekoihin perustuvan ympäristöpolitiikan myötä Venäjä voisi saada kansainvälisen aseman, jossa sitä arvostetaan myönteisten toimien eikä kiristyksen kautta. Mutta löytyykö Venäjältä tällaiseen uskallusta, Tynkkynen pohtii.

Venäjä on maailman neljänneksi suurin hiilidioksidin lähde. Vuoden 1990 tasosta päästöt ovat supistuneet noin 50 prosenttia, mikä on kuitenkin johtunut suurelta osin talouden romahduksesta 1990-luvulla ja kasvun hidastumisesta 2010-luvulla.

Venäjän noin neljän prosentin globaalipäästöjen siivun ohella merkittävä tekijä on Venäjän metsien sekä ikiroudan kyky sitoa haitallisia kasvihuonekaasuja. Venäjällä on siten joka tapauksessa keskeinen roolinsa kansainvälisessä ilmastopolitiikassa.

Lassilan ja Siddin raportin mukaan paikallisten ympäristöongelmien politisoituminen esimerkiksi jätehuollossa on osoittanut, että myös paineella alhaalta ylöspäin voi olla Venäjällä vaikutusta, vaikka yleinen huoli ilmastonmuutoksesta on selvästi vähäisempää kuin länsimaissa.

– Venäjällä ei ole ilmastosuuntautuneita poliittisia tai eturyhmiä, jotka olisivat tarpeeksi vaikutusvaltaisia muokatakseen maan suhtautumista kansainväliseen ilmastopolitiikkaan, raportissa todetaan.

Ympäristöjärjestöt leimataan myös nyky-Venäjällä helposti länsimaiden etuja ajaviksi ja omaa kansallista etua vaarantaviksi toimijoiksi.

STT–Niilo Simojoki