Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

IS: SDP:n piirijohtajat ovat valmiita kotiuttamaan al-Holin leiriltä myös aikuisia, mikäli lasten tuominen sitä edellyttää

Ilta-Sanomat tavoitti SDP:n kolmestatoista piiripuheenjohtajasta kymmenen ja vain yksi heistä ei ollut suoralta kädeltä valmis kotiuttamaan al-Holin leiriltä myös aikuisia, mikäli lasten tuominen sitä edellyttää.

Demokraatti

Demokraatti

Samalla piirijohtajat kuitenkin painottavat, että aikuiset pitää saattaa kotouttamisen yhteydessä vastuuseen mahdollisista teoistaan.

Lapin piirijohtaja Hilkka Halonen ihmettelee suoraan, miksei leirillä olevaa kahta orpolasta ole jo kotiutettu Suomeen. Halonen kertoo IS:lle olevansa hitaudesta pöyristynyt.

“Isä kuollut taistelussa ja äiti menehtynyt myöhemmin. Tämä on tiedetty jo pitkään. Ne ovat pieniä lapsia, en ymmärrä mitä tässä vitkutellaan. Tämähän alkaa muistuttaa vuotta 1918 ja sitä, miten punaorpoja käsiteltiin.”

Myös Pirkanmaan piirijohtaja Roope Lehto on hämmentynyt.

“Hallituksen pöydälle tulee vielä vaikeitakin asioita. En tiedä onko maa toimintakykyinen, jos keskustelu 40 henkilöstä saa tällaisen mittakaavan.”

Samassa kyselyssä keskustan piirijohtajat ovat selvästi kriittisempiä. Osa keskustalaisista on valmis tuomaan ainoastaan orpolapset Suomeen, osa kaikki suomalaiset lapset, mutta varauksella.

Lisää aiheesta

Keskustan puheenjohtajan Katri Kulmunin mukaan leiriltä voidaan kotiuttaa Suomeen vain lapsia.

Hallitus vastaa opposition välikymykseen tiistaina.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE