Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Isku poliitikkoja vastaan estettiin, Paula Risikko kommentoi viimein kohu-uutista Ylellä: “Onneksi onnistuu, ainakin joissakin tapauksissa”

Sisäministeri Paula Risikko kommentoi Ylen Ykkösaamussa Iltalehden eilen kertomaa uutista siitä, kuinka poliisi onnistui estämään poliittisia päättäjiä vastaan suunnitellun iskun joitakin vuosia sitten. Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen on sanonut, että iskusuunnitelma oli toteuttamiskelpoinen.

– Iskusuunnitelma pystyttiin estämään keskusrikospoliisin, paikallispoliisin ja suojelupoliisin hyvällä yhteistyöllä.

– Pääsimme väliin ja estettyä teon siinä vaiheessa, kun henkilö oli lähdössä sitä toteuttamaan. Kyse oli arviomme mukaan toteuttamiskelpoisesta suunnitelmasta, Kolehmainen sanoi.

Risikko ei kommentoinut uutista millään tavoin vielä perjantaina. Ylelle Risikko sanoo lauantaina, että suunniteltu isku oli vuoden 2012 tienoilla. Risikon mukaan hän ei tiedä tapauksesta juuri enempää kuin mitä on mediasta lukenut.

– Sen (estetyn iskun) jälkeenhän on tullut monta muuta, jotka on pystyttu estämään, kuten kouluampumisia, että tämä onneksi onnistuu, ainakin joissakin tapauksissa.

Kysymykseen, eikö ministeriä ole informoitu poliitikkoja vastaan suunnitellusta iskusta, Risikko vastasi sanomalla, ettei ollut vielä tuolloin ministerinä.

Peräti 94 prosenttia Iltalehden kyselyyn vastanneista poliisimiehistä pitää vähintään melko todennäköisenä, että Suomessa tapahtuisi uusi terrori-isku Turun puukotusiskun jälkeen. Yli puolet vastaajista epäilee myös, etteivät poliisin resurssit riitä lainkaan terrori-iskujen ehkäisyyn.

Lisää aiheesta

Iltalehden tänään uutisoidussa kyselyssä erityisen huolissaan poliisit ovat kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden henkilöiden radikalisoitumisesta. Peräti 87 prosenttia pitää vähintään melko suurena uhkana tällaisia henkilöitä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE