Ulkomaat
25.2.2026 18:52 ・ Päivitetty: 25.2.2026 18:55
Islanti alkoi kiirehtiä EU-kansanäänestystä
Islanti alkaa valmistella neuvoa-antavaa kansanäänestystä EU-jäsenyysneuvotteluiden käynnistämisestä, maan pääministeri sanoo.
Asiasta kertoivat muun muassa Islannin yleisradioyhtiö sekä Guardian-lehti.
Puolassa valtiovierailulla mediatilaisuudessa puhuneen Kristrún Frostadóttirin mukaan äänestys voitaisiin toteuttaa muutaman kuukauden sisällä, mutta tarkkaa aikataulua ei ole vielä hallituksessa tai parlamentissa päätetty.
Esimerkiksi Politico-lehti kertoi tällä viikolla poliitikkolähteisiinsä viitaten, että äänestystä olisi kaavailtu kesälomakauteen elokuulle.
Kansanäänestyksessä islantilaisilta kysyttäisiin, voiko maa aloittaa uudelleen jäsenyysneuvottelut EU:n kanssa. Aiemmat hallitukset jäädyttivät jäsenyysneuvottelut vuonna 2013, ja tyytyivät erilaisiin yhteistyösopimuksiin EU:n kanssa.
Politicon lähteiden mielestä Islanti on niin tiiviisti mukana pohjoismaisessa ja eurooppalaisessa yhteistyössä, että se voisi halutessaan saada jonkinlaisen ohituskaistan jäsenyyteen.
KIIREHTIMISEN syynä on todennäköisesti Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin kiinnostus arktisen alueen hallintaan.
Grönlannin jälkeen amerikkalaisten huomio voi kääntyä Islantiin, koska sitä voi aina perustella Yhdysvaltain puolustukselle yhtä tärkeäksi kohteeksi kuin Grönlantiakin. Siellä on muun muassa olennaisia tutka- ja varoitusjärjestelmiä Venäjältä Yhdysvaltoja kohti lentävien ballististen ohjusten varalta – mutta hyvin vähän sotilaallista kapasiteettia niiden suojaamiseksi.
Islanti on ollut Naton jäsen vuodesta 1949 asti. Maalla ei ole rannikkovartiostonsa lisäksi varsinaisia omia asevoimia, ja sen puolustus on ulkoistettu Nato-maiden ja Yhdysvaltojen kanssa tehtyihin sopimuksiin.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
