Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Israelin asevoimat sanoo tuoneensa panttivangin ruumiin kotiin Gazasta

AFP PHOTO / Handout / Israeli Army / Lehtikuva
Kuvituskuvaa (ei liity jutun tapaukseen) Israelin armeijan sotilaista.

Israelin asevoimat sanoo joukkojensa tuoneen yhden panttivangin ruumiin Israeliin Gazan Khan Yunisista. Alle viisikymppinen mies ja hänen äitinsä oli kaapattu äärijärjestö Hamasin johtamassa hyökkäyksessä viime lokakuussa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Äiti vapautui marraskuussa viikon kestäneen aselevon aikana. Asevoimien mukaan panttivangin isä surmattiin hyökkäyksessä.

Asevoimien lausunnossa kerrotaan, että tiedustelutietojen perusteella panttivangin oli surmannut lokakuun hyökkäykseen osallistunut Islamilainen jihad -äärijärjestö.

Kuolleen panttivangin sisar syyttää veljensä kuolemasta Israelin viranomaisia ja kutsuu maan johtoa pelkureiksi. Hän sanoo Facebook-sivullaan, että veli olisi palannut elävänä, jos Israelin päättäjät olisivat suostuneet uuteen aseleposopimukseen.

Siskon kommentit osoittavat kasvavaa painetta, joka kohdistuu pääministeri Benjamin Netanjahun hallitukseen kotimaassa. Panttivankien omaiset ovat vaatineet panttivankien vapauttamista.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE