Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Istanbulissa räjähti taas: 11 kuoli pommi-iskussa

Kauko-ohjatun pommin kohteena oli poliiseja kuljettanut bussi.

Turkissa Istanbulin pommi-iskussa on kuollut 11 ihmistä, kertoo kuvernööri Vasip Sahin. Uhreista 7 on poliiseja. Lisäksi 36 ihmistä on haavoittunut.

Räjähdys tapahtui kaupungin Euroopan puoleisessa osassa Veznecilerin metroaseman lähistöllä. Sieltä on kävelymatka muutamille kaupungin päänähtävyyksistä. Niiden joukossa on muun muassa Suleimanin moskeija.

Kauko-ohjatun pommin kohteena oli poliiseja kuljettanut bussi. Paikalta otetuissa kuvissa näkyy, että pommi vahingoitti myös lähistöllä pysäköitynä olleita ajoneuvoja.

Mikään ryhmittymä ei toistaiseksi ole ilmoittautunut iskun tekijäksi.

Istanbulissa on tänä vuonna tapahtunut aiemmin ainakin kaksi kuolonuhreja vaatinutta pommiräjähdystä. Niiden tekijäksi on ilmoittautunut äärijärjestö Isis. Myös pääkaupungissa Ankarassa on tapahtunut pommi-iskuja. Ne on ottanut kontolleen radikaali kurdijärjestö.

Turkin turvallisuustilanne on heikentynyt sen jälkeen, kun tulitauko maan kaakkoisosan kurdisissien kanssa katkesi viime vuoden puolivälissä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE