Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Ja joo, tykkään välillä vähän besserwisseröidä” — Ville Niinistö paljastaa Iltalehdessä, miksi tekee ylilyöntejä

Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö myöntää Iltalehden haastattelussa olevansa toisinaan besserwisser, paremmintietäjä, ja jonkin verran veemäinen jätkä.

— Ensimmäiset pari vuotta olin puheenjohtajana aika yksin. Vihreillä oli ristiriitainen tausta, kun olimme hävinneet vaalit, emme halunneet hallitukseen ja oli kovia neuvotteluja – ja minulla oli samaan aikaan avioerotilanne päällä. Olin silloin paljon vittumaisempi jätkä kuin nykyään.

— Tunnistan, että minulla on paljon näkemyksiä… Ja joo, tykkään välillä vähän besserwisseröidä. Mutta nauran sille eniten itse, Niinistö sanoo.

Niinistö kohahdutti viime vuonna Helsingin Sanomien haastattelussa kuvaamalla itseään yhdeksi ulko- ja turvallisuuspolitiikan johtavaksi ajattelijaksi.

Tänä vuonna Niinistö jättää paikkansa puheenjohtajana, koska ei voi puolueen sääntöjen mukaan jatkaakaan.

— On hyvä, että puolueen johto vaihtuu säännöllisin väliajoin, jotta puolueen arvot ja tavoitteet – ja puolueen uudistaminen – ovat keskiössä oleva asia, eikä yksittäinen ihminen.

Joulun jälkeen kohua syntyi siitä, kun Niinistön arvioitiin tukevan epäreilulla tavalla puolueen seuraavaksi puheenjohtajaksi Emma Karia. Väitteen esitti Outi Alanko-Kahiluoto.

Lisää aiheesta

Niinistö kertoo Iltalehdelle tietävänsä, että tekee välillä ylilyöntejä. Syyksi hän sanoo:

— … koska olen Niinistö — olen temperamenttinen ihminen. Ja minulla on paljon näkemyksiä…

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE