Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Jaamme huolen perusopetuksen ryhmäkokojen paisumisesta” – Kiuru: SDP tukee OAJ:n toimenpidepakettia

– Kun porkkanarahoja ei enää ole, pitää ryhtyä lainsäädännöllisiin toimiin, jotta jokaisella lapsella olisi aidosti oikeus sopivaan opetusryhmään, kansanedustaja Krista Kiuru sanoo.

Kansanedustaja, valtiovarainvaliokunnan sivistysjaoston puheenjohtaja Krista Kiurun (sd.) mukaan SDP tukee opetusalan ammattijärjestö OAJ:n tänään esiteltyä toimenpidepakettia.

– Jaamme huolen perusopetuksen ryhmäkokojen paisumisesta ja olemme tulleet SDP:n uudessa koulutuspoliittisessa ohjelmassa saman suuntaisiin johtopäätöksiin kuin OAJ, kertoo Kiuru.

– Oppilaiden ja opettajien koulukohtainen suhdeluku varmistaisi paremmin laadukkaan ja riittävän yksilöllisen opetuksen. Oppilaiden taustojen monimuotoistuminen edellyttää, että opetusryhmien koot ovat kohtuulliset. OAJ:n ehdotus mahdollistaisi aikuisten ja lasten suhdeluvun tarkistelun esimerkiksi koulukohtaisesti, sillä eri oppimistilanteissa ryhmäkoko voi olla erisuuruinen. Samalla esitetty suhdeluku kuitenkin huolehtisi siitä, että ylisuurista ryhmistä päästään eroon.

Edeltävillä hallituskausilla on tuettu ryhmäkokojen pienentämistä erillisrahoituksella. Viime hallituskaudella rahoitus kaksinkertaistettiin 60 miljoonaan euroon. Lisäksi otettiin käyttöön koulujen välistä eriarvoisuutta vähentävä tuki.

Parhaimmillaan opetuksen laadun parantamiseen käytettiin Kiurun mukaan kahdella erillisellä avustuksella noin 80 miljoonaa euroa. Lisäksi hallituskauden lopulla tuettiin 10 miljoonalla erityisen tuen ja erityisopetuksen parantamista.

– Viime kaudella uudistettiin peruskoulua parlamentaarisen työn pohjalta. Yhdessä linjattiin, että uutta oppimista ja peruskoulu-uudistusta tulee tukea pitämällä kiinni ryhmäkokojen pienentämiseen ja koulujen väliseen eriarvoisuuden vähentämiseen tarkoitetuista laaturahoista. Yhdessä linjatusta parlamentaarisesta sovusta huolimatta Sipilän hallitus päätyi jo hallitusohjelmassaan leikkaamaan nämä rahat. Sekä SDP että OAJ ovat vaatineet, että opetuksen laaturahoista olisi pidetty kiinni, hän toteaa.

Olemme halunneet jo pitkään ryhmäkokojen sääntelyä.

Lisää aiheesta

SDP on esittänyt omassa koulutuspoliittisessa ohjelmassaan perusopetuslain parlamentaarista kokonaisuudistusta jatkoksi perusopetuksen uudistamiselle.

Parhaiten ja heikoiten menestyvien lasten ero oppimistuloksissa on kasvanut esimerkiksi matematiikassa ja lukutaidossa. Yhä suurempi määrä lapsia ja nuoria ei saavuta perusopetuksen vähimmäistavoitteita, mikä johtaa heidän osaltaan syrjäytymisriskiin niin jatko-opinnoista kuin työelämästäkin.

– Perusopetuslakia uudistamalla pystyttäisiin velvoittamaan kuntia toteuttamaan yhtäläisesti valtakunnallista aikuisten ja lasten suhdelukua. Näin voitaisi varmistaa, että jokaisessa Suomen kunnassa noudatettaisi yhtäläisiä sääntöjä, Kiuru sanoo.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE