Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

21.3.2025 07:01 ・ Päivitetty: 21.3.2025 07:01

Jäätikköalueiden massa kutistui jälleen – WMO:n pääsihteeri: jäätiköiden suojelu on selviytymiskysymys

LEHTIKUVA / OTTO PONTO
Steindalsbreen-jäätikkö Storfjordin kunnassa Pohjois-Norjassa 1. syyskuuta 2023.

Kaikkien maailman jäätikköalueiden massa kutistui jälleen vuonna 2024, kertoi Maailman ilmatieteen järjestö WMO perjantaina. Kyseessä oli jo kolmas vuosi peräjälkeen, kun näin tapahtuu.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

WMO:n pääsihteeri Celeste Saulon mukaan jäätiköiden suojelu ei ole vain ympäristöllinen, taloudellinen ja yhteiskunnallinen välttämättömyys, vaan myös selviytymiskysymys.

WMO:n mukaan jäätiköt ovat vetäytyneet ennätysnopeudella viitenä kuudesta viime vuodesta.

Grönlannin ja Etelämantereen mannerjäätiköiden lisäksi ympäri maailmaa on WMO:n mukaan yli 275  000 jäätikköä, jotka peittävät noin 700  000 neliökilometrin alueen. Jäätiköt kutistuvat kuitenkin kovaa vauhtia ilmastonmuutoksen vuoksi.

Vuosi 2024 oli jäätiköiden kannalta tilastohistorian neljänneksi huonoin vuosi, kun pahin oli vuosi 2023.

Jäätiköt menettivät viime vuonna massaansa suhteellisen maltillisesti muun muassa Kanadan arktisella alueella ja Grönlannin reunamilla. Jäätiköt Skandinaviassa, Norjan Huippuvuorten saaristossa ja Pohjois-Aasiassa sen sijaan kokivat tilastohistorian huonoimman vuoden.

”Emme voi neuvotella luonnonlaeista”

WMO:N mukaan monet jäätiköt Länsi-Kanadassa ja Yhdysvalloissa, Skandinaviassa, Euroopan keskiosissa, Kaukasuksella ja Uudessa-Seelannissa eivät selviä kuluvasta vuosisadasta nykyisellä sulamisnopeudella.

Järjestö kertoo, että mannerjäät ja jäätiköt varastoivat yhdessä noin 70 prosenttia maailman makean veden varannosta, ja korkeat vuoristoalueet ovat kuin vesitorneja. Niiden katoaminen uhkaisi miljoonien ihmisten vesihuoltoa.

Jäätiköiden pelastaminen vaatii, että ilmaston lämpenemistä torjutaan vähentämällä kasvihuonekaasupäästöjä.

-  Voimme lopulta neuvotella monista asioista, mutta emme voi neuvotella luonnonlaeista, kuten jään sulamispisteestä, sanoi WMO:n vesi- ja kryosfääriohjelman johtaja Stefan Uhlenbrook.

Uhlenbrookin mukaan ilmastonmuutoksen huomiotta jättäminen voi olla kätevää lyhyellä tähtäimellä, mutta se ei auta pääsemään lähemmäksi ratkaisua.

Perjantaina 21. maaliskuuta vietettiin ensimmäistä kertaa Kansainvälistä jäätiköiden päivää.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU