Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Kotimaa

10.6.2026 06:16 ・ Päivitetty: 10.6.2026 06:16

Jakeluvelvoitteen alentaminen lisäsi liikenteen kasvihuonekaasupäästöjä – kuntien päästöt laskivat

VILJA SIRVIÖ / LEHTIKUVA

Kuntien kasvihuonekaasupäästöt ovat olleet laskussa, mutta tieliikenteessä näkyi päästöjä lisäävänä jakeluvelvoitteen alentaminen, kertoo Suomen ympäristökeskus Syke. Kuntien kasvihuonekaasupäästöt laskivat vuonna 2024 noin neljä prosenttia vuoteen 2023 verrattuna.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Eniten laskivat kulutussähkön, sähkölämmityksen ja kaukolämmön päästöt.

- Sähkön osalta trendinä on ollut tuulivoiman tuotannon lisääntyminen ja sähkön tuotannon puhdistuminen. Kaukolämmöstä fossiiliset polttoaineet korvautuvat uusiutuvalla tai muuten päästöttömällä polttoaineella, Suomen ympäristökeskuksen erityisasiantuntija Jari Rantsi kertoo.

KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖJEN lasku on jatkunut tasaisesti vuodesta 2021, jolloin kasvihuonekaasujen päästömäärä oli noin 32 000 hiilidioksidiekvivalenttikilotonnia. Nyt määrä on laskenut noin 27 000 hiilidioksidiekvivalenttikilotonniin.

Poikkeuksen väheneviin päästömääriin tekevät kuitenkin maatalous ja tieliikenne, jotka yhdessä tuottavat yli puolet kuntien kasvihuonekaasupäästöistä.

- Maatalouden päästömäärä on riippuvainen eläinmäärästä, joka meidän laskennassamme liikuttelee päästöjen määrää. Maatalouden päästöt pysyvät kuitenkin aika lailla samanlaisina vuosien välillä, Rantsi sanoo.

Tieliikenteen päästömääriin olisi mahdollista vaikuttaa. Tieliikenteen päästöt nousivat 2023-2024 ja tuottivat 2024 lähes kolmasosan kuntien päästöistä. Kasvu selittyy pääosin liikennepolttoaineiden bio-osuuden pienenemisellä, mikä johtuu jakeluvelvoitteen alentamisesta vuosina 2022-2024.

Jakeluvelvoite tarkoittaa sitä, kuinka suuri osuus liikennepolttoaineista polttoainejakelijoiden on korvattava uusiutuvilla biopolttoaineilla. Vuonna 2024 jakeluvelvoite oli 13,5 prosenttia, kun se nykyisin on 19,5 prosenttia.

– Valtakunnan politiikalla vaikutetaan tieliikenteen päästöihin. Myös liikenteen sähköistymistä pitäisi kiihdyttää, jotta ajoneuvoliikenteen päästöjä saataisiin alaspäin, Rantsi huomauttaa.

EROT maakuntien kasvihuonekaasupäästöissä ovat suuria. Esimerkiksi elinkeinorakenteet ja maantieteelliset ominaisuudet, kuten etäisyydet, vaikuttavat maakuntien välisiin eroihin päästöissä.

Eniten kasvihuonekaasupäästöjä asukasta kohti tuotettiin vuonna 2024 Etelä-Pohjanmaalla, jossa on runsaasti maataloutta. Vähiten päästöjä syntyi Uudellamaalla.

Syke on laskenut päästöt menetelmällä, joka ei sisällä päästökauppaan kuuluvien teollisuuslaitosten polttoaineiden käyttöä, teollisuuden sähkönkulutusta, teollisuuden jätteiden käsittelyn päästöjä eikä kuorma-, paketti- ja linja-autojen läpiajoliikennettä.

TILASTOKESKUKSEN ennakkotiedon mukaan Suomen kasvihuonekaasupäästöt laskivat edelleen vuonna 2025.

Lasku selittyy lähes kokonaan energiasektorin päästöjen laskulla. Suhteellisesti energiasektorin kasvihuonekaasupäästöt vähenivät lähes kymmenellä prosentilla edellisvuodesta. Fossiilisten polttoaineiden ja turpeen käyttö väheni, mikä selittää energiasektorin päästöjen laskua.

Syken Rantsi kertoo, että Tilastokeskuksen ennakkotiedon perusteella myös liikenteen päästömäärä on vähenemässä vuoden 2025 laskennassa, sillä jakeluvelvoitteen nosto kasvattaa bio-osuuden määrää liikennepolttoaineissa.

Petra Viitanen / STT

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU