”Jäljet johtavat sylttytehtaalle” – SDP:n Rinteeltä kaatui kuppi nurin hallituksen viimeisimmästä häiriköinnistä

Kuva: Lehtikuva / Antti Aimo-Koivisto

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne pitää käsittämättömänä, että Juha Sipilän (kesk.) hallitus on rajaamassa palkansaajan oikeutta oikeaan tietoon pohjautuvaan oikeudelliseen apuun. Hän viittaa tietoon, että hallitus valmistelee EU-direktiivin täytäntöönpanoa, jolla halutaan turvata liikesalaisuuksien pysyminen niillä omistajille, joille tieto kuuluu.

Rinne huomauttaa MTV:n nettikolumnissaan, että uutena piirteenä työelämässä on ollut – erityisesti asiantuntijatehtävissä – kilpailukieltosopimukset ja vaitiolosopimukset.

– Yhä useammin näitä sopimuksia vaaditaan työnantajapuolella tilanteissa, joissa niihin ei ole mitään perusteita. Ne rajoittavat työvoiman liikkuvuutta ja aiheuttavat kohtuutonta haittaa palkansaajille. TEM:issä valmisteltuun esitykseen näyttää sisältyvän perusoikeuksia rajoittavia elementtejä, joita ei voi johtaa EU-direktiivistä, Rinne arvioi kolumnissaan.

Hän korostaa, että suomalaisen oikeusvaltion periaatteisiin kuuluu jokaisen oikeus asiantuntevaan oikeudelliseen apuun sitä tarvitessaan. Asiakkaan ja lainopillisen avustajan välillä vallitsee ihan jo lainsäädännön pohjalta luottamuksellinen suhde, jossa avustajaa sitovat samat vaitioloperusteet kuin päämiestä.

– Oikeudellista apua tarvitsevan ihmisen on lähtökohtaisesti kyettävä kertomaan kaikki esimerkiksi työsuhteeseen liittyvään riita-asiaan vaikuttavat tekijät, jotta avustaja voi tehdä ihmisen kannalta oikean arvion riidan kohteesta. Tämä avustajan ja asiakkaan välinen luottamuksellinen suhde koskee myös ammattiliittojen lakimiehiä.

Rinne on hoitanut aikoinaan ammattiliiton lakimiehenä useita satoja oikeusjuttuja.

– Osassa niistä on ollut erittäin ratkaisevaa se, että lakimiehellä on ollut oikea käsitys riidan kohteesta – monesti myös liikesalaisuuksista tai niihin rinnastettavista tiedoista.

Suomen suurin työmarkkinahäirikkö on Sipilän hallitus itse.

SDP:n puheenjohtaja ihmettelee pakkolaeistaan tunnetun Sipilän hallituksen perusviritystä.

– Se tuntuu tekevän kaiken mahdollisen palkansaajan oikeuksien rajoittamiseksi ja heikentämiseksi. On aivan käsittämätöntä, että hallitus on rajaamassa palkansaajan oikeutta oikeaan tietoon pohjaavaan oikeudelliseen apuun. Tämä valitettavasti kuvaa Sipilän hallituksen puolueellista suhtautumista työmarkkinoiden eri osapuoliin. Tässä nimenomaisessa asiassa hallituksen tarkoituksena on vain heikentää työntekijöiden asemaa mahdollisissa riitatilanteissa.

Hänen mielestään työministeri Jari Lindströmillä (sin.) on iso vastuu oikeudenmukaisen ja reilun työelämän pelisäännöistä myös tässä asiassa. Rinne vaatii, että hallituksen on luovuttava työntekijöiden perusoikeuksia perusteetta rajoittavasta hankkeesta.

– Usein väitetään, että lakot häiritsevät työmarkkinoita, mutta Sipilän hallitus on omalla toiminnallaan osoittanut, että Suomen suurin työmarkkinahäirikkö on Sipilän hallitus itse.

Työmarkkinahäirikön roolista todistaa Rinteen mukaan parhaiten se, että Sipilän hallitus synnyttää uudelleen ja uudelleen työmarkkinapöytien ulkopuolelta ylimääräisiä jännitteitä muun muassa pakkolakeineen ja lomarahaleikkauksineen.

Rinne pohtii kolumnissaan, kuinka viime aikoina on puhuttu paljon siitä, että hallituksen muut puolueet taipuvat kaikessa kokoomuksen tahtoon.

– Tämä on taas osuva esimerkki siitä, että keskusta ja siniset suostuvat kaikkeen, mitä kokoomus kehtaa esittää. Hallituksen viimeisin yritys rajata työntekijöiden perusoikeuksia on jatkoa hallituksen ja työnantajien virittämälle pakkolakihankkeelle. Jäljet johtavat sylttytehtaalle.

Ay-pomo sai totaalisesti tarpeekseen: ”Sanon sen nyt ihan sydämestä, työttömien aktiivimalli Suomen mallina on ihan perseestä”

Kuva: Kari Hulkko

Ammattiliitto Pron puheenjohtaja Jorma Malinen ottaa sunnuntaina rajusti kantaa työttömien niin sanottuun aktiivimalliin, jota työttömien kyykyttämiseksikin ja pakottamiseksi on kutsuttu.

Malinen antaa palaa oikein kunnolla Twitter-tilillään.

”Sanon sen nyt ihan sydämestä, työttömien aktiivimalli Suomen mallina on ihan perseestä. Tässä entinen hyvinvointiyhteiskunta rankaisee niitä jotka ovat heikoimmilla.”

Malisen mukaan vastuuministeri Jari Lindström (sin.) ja hallitus osoittavat ”täydellistä ylenkatsetta ihmisyydelle”.

Twiittiä on kommentoinut muun muassa kokoomuksen kansanedustaja Juhana Vartiainen.

”Hallitusohjelman pyrkimys: 1. alennetaan rekrytoinnin kynnystä työpaikkasopimisella 2. parannetaan henkilöstön asemaa 3. työttömyysturvasta velvoittavampi. Järjestöt estivät 1:n ja 2:n kikyssä. Nyt politiikka todella painottuu liikaa 3:een. Siksi työpaikkasopiminen!”

Malinen vastaa Vartiaiselle yhtä suorapuheisesti kuin alkujaan twiittasi.

”Kokeilepa vaikka vuotta peruspäivärahalla tai toimeentulotuella torkkupeiton ja punaviinin sijasta.”

SDP on vastustanut voimakkaasti hallituksen ajamaa työttömyysturvan aktiivimallia pitäen sitä työttömien rankaisemisena. Mikäli niin kutsutun aktiivimallin aktiivisuuskriteerit eivät työttömällä täyty, seurauksena on 4,65 prosentin leikkaus työttömyysturvaan.

”Poikkeuksellinen tapahtuma” – puolustusvaliokunnan varapuheenjohtaja Mika Kari: ”Vuodolla näyttää olleen tarkoitus toimia kansakunnan etua vastaan”

Kuva: Jukka-Pekka Flander

Kohu Helsingin Sanomien eilisestä artikkelista koskien salaisten sotilastiedustelutietojen julkaisemista jatkuu. HS on saanut haltuunsa asiakirja-aineistoa, josta paljastuu tietoa Puolustusvoimien tiedustelulaitoksen toiminnasta. Aineiston perusteella lehti kertoo muun muassa, että Tikkakoskella toimivaa, hyvin salassa pidettyä Viestikoekeskusta ja muuta sotilastiedustelua kiinnostaa ylipäätään kaikki Venäjään liittyvä.

Tapaus sai maan korkeimman johdon reagoimaan viranomaisia myöten. Presidentti Sauli Niinistö piti omassa lausunnossaan salaisten asiakirjojen vuotoa vakavana. Niinistö sanoi, että asiaa koskeva rikostutkinta on käynnistetty. Niinistö huomautti myös, että korkeimman turvaluokituksen saaneiden asiakirjojen sisällön paljastuminen on Suomen turvallisuuden kannalta kriittistä ja voi aiheuttaa vakavia vaurioita.

Nyt on syytä keskittyä vuodon tukkimiseen ja antaa viranomaisille työrauha.

Eduskunnan puolustusvaliokunnan varapuheenjohtaja, SDP:n kansanedustaja Mika Kari sanoo sunnuntaina Demokraatille, että vuoto on erittäin vakava asia.

Salaisiksi turvaluokiteltuja tietoja vuodetaan tarkoituksellisesti mediaan. Esillä olleiden tietojen perusteella voi jo nähdä, että kyseessä oli tarkoituksellinen vuoto, kyse ei ollut vahingosta.

Kari sanoo, että kyse on erittäin poikkeuksellisesta tapahtumasta, joka ei ole mitenkään normaalia.

Vuodon motiiveja voi hänen mukaansa vain arvailla, ja se on poliisin tutkittava asia. On esimerkiksi väläytetty, että vuoto voisi liittyä uusien tiedustelulakien käsittelyyn.

– En lähde spekuloimaan näidenkään asioiden yhteydellä. Antaa asianosaisten viranomaisten tutkia asia ja käydä se kunnolla läpi. Nyt on syytä keskittyä vuodon tukkimiseen ja antaa viranomaisille työrauha.

Kari kuitenkin arvioi, että vuodolla näyttää olleen tarkoitus toimia kansakunnan etua vastaan.

Helsingin Sanomien haltuunsa saama, salaiseksi luokiteltu aineisto on eri vuosilta. Mika Kari pohtii, missä menee median vapauden, velvollisuuden ja toisaalta vastuun raja.

Turvallisuussalaisuuden paljastamisesta tuomitaan vankeutta vähintään neljä vuotta, tai elinkautinen vankeustuomio.

Helsingin Sanomien vastaavan päätoimittajan Kaius Niemen mukaan Viestikoekeskuksen toiminnasta kertovan artikkelin aineistoa ei ole hankittu oikeudettomasti.

Lisäksi tietoja on julkaistu huolellisella harkinnalla, Niemi kirjoitti eilen lehden verkkosivuilla.

Niemi ei kertonut, miten Helsingin Sanomat sai salaiset asiakirjat tietoonsa. Hänen mukaansa lehdellä on lähdesuojan perusteella oikeus olla ilmaisematta omaa tietolähdettään.

”Kaikkia käytössä olleita tietoja ei ole myöskään julkaistu, vaan seulottu vastuullisen journalistisen harkinnan kautta. Julkaistuissa tiedoissa ei ole käsityksemme mukaan mitään sellaista uutta tietoa, joka vaarantaisi esimerkiksi kansallisen turvallisuuden. Tiedot olivat peräisin vuosien takaa, ja koko Suomen turvallisuusympäristö on sen jälkeen muuttunut oleellisesti.”

Niemi on sunnuntaina luvannut kertoa vielä tänään, kuinka lehti aikoo käsitellä aihetta jatkojutuissa.

Keskusrikospoliisi kertoi omalta osaltaan eilen, että tutkinnassa rikosnimikkeeksi on kirjattu turvallisuussalaisuuden paljastaminen.

Siitä laki sanoo:

”Turvallisuussalaisuuden paljastamisella tarkoitetaan tilannetta, jossa henkilö oikeudettomasti luovuttaa, ilmaisee, julkistaa taikka välittää toiselle, taikka tällaista tarkoitusta varten oikeudettomasti hankkii tiedon sellaisesta asiasta, joka on Suomen ulkoisen turvallisuuden vuoksi määrätty salassa pidettäväksi, tai josta tekijä muuten tietää että kyseinen asia on sen laatuinen, että asian paljastuminen on omiaan aiheuttamaan vakavaa vahinkoa Suomen maanpuolustukselle, turvallisuudelle, ulkomaansuhteille tai kansantaloudelle. Turvallisuussalaisuuden paljastamisesta tuomitaan vankeutta vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi. Yritys on rangaistava.”

Mitä ylemmäs pyramidi harjaltaan nousee, sitä harvemmassa ovat ne ihmiset, jotka niitä asiakirjoja lukevat tai sen informaation saa.

Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Ilkka Kanerva (kok.) puolestaan sanoi jo eilen STT:lle, että julkisuuteen tullut materiaali on sellaista, joka ei ole ollut eduskunnan käsittelyssä.

– Ei ole minun käsieni kautta kulkenut missään kohtaa mikään näistä papereista. Kun systeemi on ylipäätäänkin sellainen, että nämä eivät kulje eduskuntaan. On luonnollista, että ei minulla ainakaan ole, ja väittäisin, että ei muillakaan eduskunnassa ole ollut, näitä asiakirjoja nähtävänään. Nämä eivät ole eduskunnan käsittelyyn liittyviä papereita miltään osin.

Mika Kari sanoo niin ikään, ettei ole nähnyt kyseisiä asiakirjoja.

– Korkeimman tason turvaluokiteltu tieto on pääsääntöisesti valtion ylimmän johdon ja ylimmän virkamiesjohdon käytössä olevaa tietoa. Mitä ylemmäs pyramidi harjaltaan nousee, sitä harvemmassa ovat ne ihmiset, jotka niitä asiakirjoja lukevat tai sen informaation saa.

Korjattu lainkohtaa: turvallisuussalaisuuden paljastamisesta tuomitaan vankeutta vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.

Paavo Väyrynen hurjana: ”Samassa yhteydessä tulisi selvitettäväksi myös tasavallan presidentin virkatointen lainmukaisuus”

Kuva: Lehtikuva / Mikko Stig

Presidenttiehdokas Paavo Väyrynen arvostelee presidentti Sauli Niinistöä.

”Jos euroon liittymisestä olisi järjestetty kansanäänestys ja jos siitä olisi päätetty lakiehdotuksen pohjalta määräenemmistöllä, Suomi olisi muiden Pohjoismaiden tapaan jäänyt euroalueen ulkopuolelle.”

Väyrynen avautuu blogissaan.

”Niinistön rooli Suomen liittämisessä euroalueeseen asettaa hänen harteilleen raskaan vastuun siitä, että Suomen taloudessa on eletty menetetty vuosikymmen samaan aikaan kun Ruotsin talous on kasvanut noin neljänneksen verran. Tämä vastuu ulottuu siihen, että meitä on koetellut näinä vuosina suurtyöttömyys ja julkisen talouden velkaantumis- ja leikkauskierre. Olemme myös joutuneet, toisin kuin Ruotsi, tukemaan taloudellisesti euroalueen kriisimaita.”

Väyrynen kirjoittaa, että vielä vuoden 2012 presidentinvaalien yhteydessä Niinistö puolusteli euro-ratkaisua.

”Vuotta myöhemmin hän kuitenkin totesi, ettei olisi silloisilla tiedoilla kannattanut euroaluetta ja Suomen jäsenyyttä siinä. Aktiivista katumista Niinistö ei kuitenkaan ole osoittanut eikä valmiutta korjata tekemäänsä virhettä.”

Väyrynen kirjoittaa myös, että jotta Naton ja Suomen välinen isäntämaasopimus saataisiin eduskunnan käsiteltäväksi, hän on ehdottanut, että eduskunnassa tehtäisiin ministerivastuulain mukainen muistutus niiden valtioneuvoston jäsenten virkatointen lainmukaisuudesta, jotka hyväksyivät sopimuksen eivätkä toimittaneet sitä eduskunnan käsiteltäväksi.

”Samassa yhteydessä tulisi selvitettäväksi myös tasavallan presidentin virkatointen lainmukaisuus. Toivon, että vaikkapa Laura Huhtasaari tekisi muistutuksen ja kokoaisi siihen tarvittavat kymmenen kansanedustajan allekirjoitukset.”

Keskustelua aiheesta

HS:n vastaava päätoimittaja valmistelee tekstiä, jossa kerrotaan, miten lehti aikoo toimia jatkojuttujen osalta

Kuva: Lehtikuva

Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja Kaius Niemi valmistelee parhaillaan tekstiä, jossa valaistaan lehden tiedustelujutun julkaisun taustoja ja kerrotaan lehden saamasta palautteesta. Hän kertoo asiasta Twitterissä.

Lisäksi Niemi aikoo kertoa, millä tavalla lehti jatkaa aihepiirin käsittelyä.

Helsingin Sanomat julkaisi eilen laajan jutun Suomen sotilastiedustelusta. Artikkeli on aiheuttanut voimakkaita reaktioita: esimerkiksi presidentti Sauli Niinistö julkaisi lausunnon, jossa hän sanoi, että korkeimman turvaluokituksen saaneiden asiakirjojen sisällön paljastuminen on maan turvallisuuden kannalta kriittistä ja voi aiheuttaa vakavia vaurioita.

Keskustelua aiheesta

HS:n kohuvuoto nousi puheenaiheeksi myös Venäjällä – ”Tikkakosken tiedustelukeskus keskittyy kaikkiin suuntiin tehtävään tarkkailuun”

Kuva: Lehtikuva

Suomen tiedustelu-uutisointi on noteerattu laajalti myös Venäjän mediassa. Asiasta kertovat muun muassa tietotoimistot Tass, RIA Novosti ja Interfax.

RIA Novosti kirjoittaa otsikossaan, että Suomessa on julkaistu salaisia tietoja Venäjän sotilaisiin kohdistuneesta tiedustelusta. Tekstissä kerrotaan Helsingin Sanomissa ilmestyneestä materiaalista, Suomen valtiojohdon reagoinnista ja poliisitutkimuksesta.

– Kuten lehdessä kerrotaan, Tikkakosken tiedustelukeskus keskittyy kaikkiin suuntiin tehtävään tarkkailuun, mutta käytännössä se suuntautuu Venäjälle. Ja sen pääasiallinen toiminta on Venäjän asevoimien seuranta, RIA kirjoittaa.

Tass lähtee liikkeelle keskusrikospoliisin aloittamasta tutkinnasta. Tekstissä kerrotaan Helsingin Sanomien haltuunsa saamasta materiaalista ja siteerataan mediatietoja, joiden mukaan Puolustusvoimien tiedustelukeskuksessa oltiin ”kiinnostuneita kaikesta, mikä oli kytköksissä Venäjään”.

Myös uutistoimistojen ulkopuolinen media on tarttunut aiheeseen. Laajalevikkinen iltapäivälehtityyppinen Komsomolskaja Pravda kertoo salaisten aineistojen vuodosta ja keskusrikospoliisin tutkinnasta.

Lyhyessä uutisessa maininnan saavat myös Nord Stream -hankkeeseen liittyneet tiedot. Lehden johtopäätös on, että kaikesta päätellen Suomen tiedustelu suunnitteli viime vuosikymmenellä sijoittavansa putkeen erilaisia tiedustelujärjestelmiä.

STT–MERJA PUISTO