Taustalla oli sosiaali- ja terveysministeriön asettaman työryhmän selvitys, jossa arvioitiin, että pitkällä tähtäimellä uudistus toisi taloudellisia säästöjä ja vähentäisi inhimillistä kärsimystä. Sosiaalityön kentällä riemuittiin – kauan kaivattu panostus tähän erityisen haavoittuvaan ryhmään.

Kuka olisi arvannut, että laajaan selvitykseen ja asiantuntijatietoon perustuva lakiuudistus, jota kannatti myös itse ylisosiaalineuvos Aulikki Kananoja, kumottaisiin vain muutama vuosi myöhemmin?

Vuonna 2023 uusi hallitus päätti laskea jälkihuollon yläikärajan 25 vuodesta 23 ikävuoteen – vastoin kokemusasiantuntijoiden, tutkijoiden ja sosiaalialan ammattilaisten lausuntoja. Toimenpiteellä tavoiteltiin 12 miljoonan euron säästöjä.

VALTIONTALOUDEN tarkastusviraston mukaan yksi syrjäytynyt nuori maksaa yhteiskunnalle noin miljoona euroa. Jälkihuollosta leikkaaminen on lyhytnäköinen päätös, jonka seuraukset tulevat lopulta kalliimmaksi kuin itse leikkauksella tavoitellut säästöt.

Lastensuojelun jälkihuoltoa ei voi kuitenkaan katsella vain kustannusten ja euromäärien läpi. On kyse ihmisistä, heidän elämästään ja yhteiskunnan moraalisesta vastuusta.

Sijaishuollossa kasvaneilla nuorilla on usein heikompi turvaverkko kuin muilla samanikäisillä – tai se voi puuttua kokonaan. Heillä ei välttämättä ole elämässään muita turvallisia aikuisia kuin lastensuojelun ja myöhemmin jälkihuollon työntekijät.

Monelle jälkihuolto onkin elintärkeä tuki aikuistumiseen ja itsenäistymiseen. Sen tarkoitus on turvata nuoren aikuisen elämän kriittiset nivelvaiheet. Se tukee nuorta muun muassa asunnon etsimisessä, arjen hallinnassa, taloustaitojen vahvistamisessa ja koulutuspolun rakentamisessa.

Siinä missä ikätoverit voivat itsenäistyä vähitellen vanhempiensa tuella, joutuvat sijaishuollosta itsenäistyvät nuoret ottamaan täyden vastuun elämästään jo 18-vuotiaana. Yhtäkkiä on selviydyttävä yksin ja pahimmillaan pyöritettävä arkea ilman turvaverkkoa.

Monen kohdalla itsenäistymistä varjostavat lisäksi traumaattiset lapsuudenkokemukset ja taistelu pirstaloituneesta elämästä seuranneen juurettomuuden kanssa. Päivittäisestä elämästä voi tulla yksinäinen selviytymiskamppailu, jossa ei ole ketään turvallista aikuista kenen puoleen kääntyä.

Ajattelemmeko oikeasti yhteiskuntana niin, että voimme jättää nämä nuoret kaiken kokemansa jälkeen ilman erityistä tukea? Emme voi.

Kyse on vastuusta kulkea rinnalla, jatkumosta ja pysyvien sekä turvallisten ihmissuhteiden vaalimisesta. On yhteiskunnan tehtävä saattaa nämä nuoret aikuisuuteen. Nämä nuoret tarvitsevat korjaavia kokemuksia ja välittämistä turvallisilta aikuisilta.

ITSENÄISTYMISEN tuen lisäksi jälkihuolto on ennaltaehkäisevää työtä, jolla voidaan katkaista sukupolvien yli siirtyvien sosiaalisten ongelmien kierre. Se auttaa nuoria rakentamaan itsenäistä elämää niin, ettei heidän esimerkiksi tarvitsisi myöhemmin turvautua aikuissosiaalityöhön.

Parhaimmillaan jälkihuollon tuki turvaa nuoren itsenäistymisen valaen uskoa nuoren minäpystyvyyteen ja toimijuuteen sekä tarjoaa kokemuksen välittävästä verkostosta ympärillä.

Erityisesti jälkihuollon ennaltaehkäisevän työn merkitys korostuu, kun nuori on tulossa vanhemmaksi ja odottaa perheenlisäystä, jolloin usein omat lapsuuden kokemukset aktivoituvat. Onkin äärimmäisen tärkeää, että lasta odottava tai lapsen saanut jälkihuollossa olevaa nuori saa tuen vanhemmuuteen.

Jälkihuollon järjestäminen on hyvinvointialueiden vastuulla. Hyvinvointialueet voivatkin tehdä itse päätöksen siitä, että tarjoavat jälkihuoltoa 25 ikävuoteen saakka hallituksen linjauksesta huolimatta.

THL:n vuoden 2024 jälkihuollon tilannekuvan mukaan vain kolmella alueella jälkihuollon tarjoamista on jatkettu 25 ikävuoteen saakka lakimuutoksesta huolimatta. Useimmat hyvinvointialueet ovat siis laskeneet ikärajan 23 ikävuoteen. Tällä hetkellä jälkihuoltoa saavat nuoret ovat siten Suomessa epätasa-arvoisessa asemassa.

Tilannetta haastaa lisäksi se, että lastensuojelulaki ei määrittele tarkasti, millaista jälkihuoltoa hyvinvointialueiden tulee tarjota nuorille. Tämäkin on vaikuttanut siihen, että jälkihuollon myöntämisessä ja sen palveluissa on alueellisia eroja.

Kaikkien jälkihuollon piiriin kuuluvien nuorten tulee saada nyt ja jatkossa tarvitsemaansa tukea ja palveluita asuinpaikasta huolimatta.

ON selvää, että jälkihuolto on merkittävä osa lastensuojelua, ja sen työntekijöillä tulee olla erityisosaamista sijaishuollossa kasvaneiden nuorten tarpeista ja niiden tukemisesta.

On myös muistettava, että huostaanotettuna kasvaneiden nuorten aikuisten kuolleisuus on tutkitusti korkeampi aina 25 vuoden ikään saakka. Tämä yksinään on jo riittävä peruste sille, miksi jälkihuollosta ei tule tinkiä.

Laadukas ja riittävän pitkä jälkihuolto on lastensuojelun asiakkaille kriittinen vaihe niin inhimillisestä kuin taloudellisesta näkökulmasta. Kyse ei ole vain tulevaisuudesta, vaan tästä hetkestä. Nämä aikuistuvat nuoret ovat osa yhteiskuntaamme tässä ja nyt.

Hyvinvointialueiden tulee nostaa jälkihuollon ikäraja takaisin 25 ikävuoteen ja taata kaikille sijaishuollossa asuneille nuorille yhtäläiset eväät toiveikkaaseen ja tuettuun itsenäistymiseen.

Kirjoittaja on erityisasiantuntija lastensuojelun kehittämisyhteisö Pesäpuu ry:ssä.