Saksan liittokansleri Friedrich Merz sanoi vastikään haastattelussa, että hän varautuu Ukraina-sodan jatkuvan vielä pitkään, käytännössä vaikka vuosia. Venäjä uskoo edelleen saavuttavansa sodan kautta tavoitteensa alistaa Ukraina.

Kuitenkin samaan aikaan eurooppalaisissa pääkaupungeissa rakennetaan turvatakuita ja rauhanturvajoukkoja mahdollisen rauhansopimuksen tueksi. Hukkaan tämä työ ei kuitenkaan mene.

Tämä osa Ukrainan turvallisuusjärjestelmää pitää rakentaa niin sanotun halukkaiden koalition varaan. Natoa tai Euroopan unionia voi tässä työssä käyttää vain hyvin rajoitetusti. Siitä pitävät huolen Kremlin ystävät Unkarin ja Slovakian johdossa.

Venäjälle sodan lopettaminen jollain muulla tavalla sisältäisi ainakin toistaiseksi isompia riskejä kuin sen jatkaminen.

Maan kansantalous on siirretty kivuliaasti sotatalouteen. Muutos takaisin olisi yhtä kivulias. Heti kun sodan paine ei pidä yrityksiä ja kansalaisia enää niin tiukasti otteessaan, yhteiskunnalliset patoumat saattavat purkautua rajusti.

Rauhan tultua rintamalta palaisi sodan monin tavoin vaurioittamia miehiä, mukaan lukien vankiloista rekrytoidyt rikolliset. Siviilielämään sopeutuminen ei ikinä ole helppoa.

Venäjällä veteraanien katkeruutta lisää sodassa koettu asevoimien piittaamattomuus omista sotilaista. Pettyneet sotaveteraanit ovat ennenkin aiheuttaneet levottomuuksia tai jopa tehneet vallankumouksia.

MITEN VENÄLÄINEN yhteiskuntamalli muka voisi luhistua? Vaihtoehtoisista skenaarioista on ollut viime vuosina esillä kolme: eliitin sisäinen vallankaappaus, hallinnon asteittainen hajoaminen ja kansannousun aiheuttama järjestelmän täydellinen kaatuminen.

Kun Neuvostoliitto kaatui, demokraattiset maat käyttivät valtavasti rahaa ja resursseja maan talouden ja yhteiskunnan jälleenrakentamiseksi.

1990-luvun kaaos tosin rokotti monet venäläiset demokratia-sanaakin vastaan, sillä he liittävät mielessään siihen sen ajan mielivaltuuden, epäjärjestyksen ja köyhyyden.

Vladimir Putinin 2000-luvun alussa alkanut valtakausi on vienyt ilmaisunvapauden ja demokratian, mutta toistaiseksi pitänyt perheiden jääkaapit täynnä.

Venäjälle ja muille Neuvostoliitosta syntyneille maille löytyi aikoinaan tukea niin naapurivaltioilta kuin kansalaisyhteiskunnaltakin.

Jos Venäjä nyt hajoaisi ja kaipaisi romahduksen jälkeistä tukea, näiden sotavuosien jälkeen se voisi olla tiukassa. Mutta siitä huolimatta demokraattisten maiden pitää valmistautua siihen, että jossain vaiheessa Putinin Venäjän konkurssipesä voi kaatua syliin.

TAVALLAAN PELKOMME Venäjän sisäisestä luhistumisesta on ollut myös jarruttamassa lännessä Ukrainan tukemista. Ajatus alueeltaan valtavan ydinasevaltion kaaoksesta ja pilkkoutumisesta on tosiaan pelottava.

Mutta sitä suuremmalla syyllä sen varalta pitäisi laatia suunnitelmia ja miettiä rakenteita.

Kaikilla EU-mailla on kädet täynnä Euroopan turvallisuusjärjestelmän rakentamisessa uusiksi, mutta toivottavasti jossain tutkittaisiin vaihtoehtoja, mitä tehdä romahtavalle Venäjälle.

Vertailukohtia siihen voisi löytyä 1990-luvun suunnitelmista ja varsinkin raporteista, joissa kerrotaan mikä silloin meni demokratiaviennissämme pieleen.

Tällaisten suunnitelmien tekeminen viestisi myös venäläiselle oppositiolle, että paremmalla Venäjällä voi olla parempi tulevaisuus.

Kylmän sodan aikana rautaesiripun tuolle puolen yritettiin saada viestiä vapauden ja markkinatalouden tarjoamista eduista. Nyt venäläisille olisi kerrottava, että Äiti Venäjälle on olemassa mahdollinen hyvä tulevaisuus sopuisanakin, ei pelkästään sotaisana valtiona.