Sain tilaisuuden loppusyksystä vierailla Taiwanissa ja tavata osana kansainvälistä ryhmää maan ulko- ja turvallisuuspoliittisia toimijoita.

Taiwanilaisia tutkijoita, poliitikkoja ja viranomaisia kuunnellessa tuli usein tuttu olo. Tältä tuntui nuoruudessani, kylmän sodan Suomessa.

Tuttua oli myös vallitsevan tilanteen säilyttämisen keskeisyys, sillä positiivisia muutoksia ei ollut näkyvissä. Tosin taiwanilaiset puhuivat hyvin suoraan Kiinan uhasta.

Japanin antauduttua länsiliittoutuneille vuonna 1945 saari päätyi taas osaksi Kiinaa. Sisällissodan kommunisteja vastaan hävinnyt generalissimus Tšiang Kai-šek pakeni joukkoineen manner-Kiinasta sinne 1949.

Kiina suhtautuu äärimmäisen aggressiivisesti kaikkeen kanssakäymiseen, jonka katsoo edes vihjaavan Taiwanin itsenäisenä valtiona.

Kiina estää maan mukanaolon jopa Maailman terveysjärjestö WHO:n ja kansainvälisen rikospoliisin Interpolin kaltaisissa järjestöissä. Myöskään YK:n tiloihin ei taiwanilaisilla ole Kiinan vastustuksen vuoksi asiaa.

KOVIN TUTULTA kuulosti myös taiwanilaisten asenne maanpuolustukseen. Valtavan Kiinan voimavarat kyllä riittäisivät saaren valloittamiseen, mutta puolustus perustuu ajatukseen, että he tekevät sen liian kalliiksi hyökkääjälle.

Kuten eräs asiantuntija totesi:

– Tämä saari on myrskyisän meren takana, alueestamme 70 prosenttia on vuoristoa ja täällä on viitisentoista rantaa, johon kannattaa yrittää nousta maihin. Kiinalaiset tietävät nämä rannat ja he tietävät myös, että mekin tiedämme ne.

Suomalaisilta kysyttiin usein Venäjän Ukraina-suurhyökkäyksen alun jälkeen, olimmeko peloissamme. Valtiojohdon vastauslinja oli, että emme – mutta olemme varuillamme.

Taiwanilaiset poliitikot vastasivat kirjaimellisesti samalla tavalla kysymykseen, pelkäävätkö he Kiinan hyökkäämistä.

Taiwanilaisten suorasanaisuus verrattuna kylmän sodan Suomeen perustuu ennen kaikkea yhteistyöhön Yhdysvaltojen kanssa.

Kyse ei ole liittolaisuudesta, vaan “strategisesta epäselvyydestä”. Se tarkoittaa, että Yhdysvallat ei julkisesti sano, olisiko se mukana puolustamassa Taiwania, jos Kiina hyökkäisi.

Tosin presidentti Joe Biden on useampaan kertaan hälventänyt tätä epäselvyyttä vakuuttamalla Yhdysvaltain halukkuutta puolustaa Taiwania. Mutta joka kerta jälkeenpäin on myös vakuutettu, ettei maan linja ole muuttunut. Julkilausumattomuutta kerrassaan, mutta sekin on suomalaisillekin tuttu tapa puhua ulkopolitiikkaa.

HYÖKKÄYS saarelle edellyttäisi Kiinalta valtavaa meri- ja ilmavoimien operaatiota. Modernissa sodankäynnissä sen vaikutus ulottuisi helposti läheisille Japanin ja Filippiinien alueille. Ne maat taas ovat läheisempiä Yhdysvaltain liittolaisia ja niillä on myös omaa sotilaallista voimaa.

Puhutaan myös saarta suojelevasta “Piikilvestä”. Moderni maailma on riippuvainen Taiwanin muita maita 5-10 vuotta edellä olevasta puolijohdeteollisuudesta.

Ilman taiwanilaisia siruja uudenaikaiset älylaitteet, sähköautot ja muut kulutuselektroniikan tuotteet loppuvat kaupoista hyvin nopeasti.

Kaiken tämän takia taiwanilaiset olivat luottavaisia siitä, ettei Kiinan ole järkevää hyökätä saarelle.

Mutta on olemassa myös mutta, ja se on Kiinan presidentin Xi Jingpingin yhä diktatorisemmaksi kehittyvä valta Kiinassa.

Vladimir Putinin päätös aloittaa suurhyökkäys Ukrainaan todistaa, miten yksinvaltias voi virheellisesti kuvitella onnistuvansa helposti epätodennäköisessä. Voidaan perustellusti pelätä, että myös Xi kykenisi yhtä suuriin virheisiin.

TAIWANIN asukkaat ovat ylpeitä suhteellisen tuoreesta demokratiastaan ja haluavat pitää siitä kiinni.

Heidän itsenäisyytensä on päättäväisyyttä pitää kiinni vapaudesta ja oikeusvaltiosta. Sen jälkeen kun Kiina kukisti Hongkongin demokratian kovakouraisesti, kukaan ei enää usko Kiinan lupauksiin kahden valtion säilyttämisestä alueellaan.

Näissä vapaissa presidentinvaaleissa taiwanilaiset päättävät suunnastaan. Mikäli nykyinen itsenäisyysmielisenä pidetty valtapuolue häviää Kiina-myönteisemmille ryhmille, tapahtuu vallan siirtymä. Se on demokratiaa.

Aivan kuten Suomi, myös Taiwan on etulinjan maa demokratian ja autoritaarisuuden välisessä kamppailussa. Osa tätä taistelua ovat nämä nyt pidettävät vapaat ja rehelliset vaalit.

Kiina on häirinnyt vaaleja aggressiivisesti kyberhyökkäyksillä ja sen reaktiot vaalitulokseen voivat olla koviakin.

Jos kylmän sodan “puolueeton” Suomi jätti hyvin tarkkaan ottamatta kantaa tällaisiin tilanteisiin, liittoutuneen Nato-Suomen asema on toinen.

Taiwanin asia on nykyisin meidänkin asiamme.