Venäjän suurhyökkäyksen vuosipäivän keskusteluita hallitsi länsimainen näkemys tai oletusarvo siitä, että Vladimir Putin on häviämässä käynnissä olevan sotansa.

Sodan strategiset tavoitteet, alistaa Ukraina ja pakottaa muu Eurooppa hyväksymään Venäjälle etupiiri, ovat tosiaan epäonnistuneet.

Sodan tuloksena Ukraina tulee lähivuosikymmeninä olemaan Venäjään vähintään äärimmäisen epäluuloisesti suhtautuva demokraattinen sotilaallinen mahti sen kyljessä.

SILLE, miksi Putin ilmeisesti kuitenkin uskoo voivansa edelleen voittaa sotansa Ukrainassa, lienee monia syitä.

Venäjän johdon voi olla vaikea hyväksyä tappion ajatusta jo siksi, että se voisi hyvinkin tarkoittaa Putinin vallan loppua.

Putin on vakuuttanut kansalle, että hänen johtamansa Venäjä on taas suuri, kunnioitettu ja pelätty suurvalta. Tappio Ukrainassa veisi perustan hänen asemaltaan vahvan imperiumin johtajana.

Osa Putinin uskosta omiin voitonmahdollisuuksiinsa perustunee myös siihen, että hänelle on melkeinpä samantekevää, mitä muualla maailmassa ajatellaan sodan lopputuloksesta.

Pääasia Putinille on, että Venäjällä sotaa pidetään voittona. Siihen hänellä on taas kaikki keinot vaikuttaa.

Sota läheistä veljeskansaa vastaan on ollut mahdollista vain pitkään jatkuneen, raa’an valheellisen propagandan avulla.

PUTININ uskoa omiin mahdollisuuksiinsa pitänee yllä myös hänen pitkän valtakautensa kokemukset muiden maiden valtiojohdoista.

Putin on nähnyt vuosituhannen vaihteen jälkeen demokraattisten maiden johtajien tulevan ja menevän.

Demokratioissa valta aina vaihtuu. Uudet vallanpitäjät ovat yleensä olleet kokemattomuuttaan tai muista syistä alussa pehmeämpiä Kremliä ja sen pyrkimyksiä kohtaan.

Nytkin Putin voi hyvin laskea, että pitämällä sotaa yllä, sen voitto on parhaiten hänen ulottuvillaan silloin, kun demokraattisten maiden johtajat vaihtuvat.

Tässä laskelmoinnissa keskeisenä osana lienevät Yhdysvaltain presidentinvaalit 2024. Mikäli republikaanit nousevat valtaan, pahimmillaan Donald Trump presidenttinä, tietää se kylmää kyytiä paitsi Ukrainalle, myös muille Yhdysvaltain liittolaisille Euroopassa.

PALJON on arvailtu myös sitä, mitä Putin oikeasti tietää ja mitä ei. Tiedustelutaustaisena ihmisenä hän ymmärtää tiedon arvon päätöksenteon pohjana, mutta itsevaltiaita on usein tapana pönkittää heidän toivomillaan tiedoilla – sen sijaan että tieto olisi oleellista tai realistista.

Tätä tilannetta lienee pahentanut korona-ajan eristäytyneisyys, kun Putinia lähellä olevien ihmisten joukko kutistui hyvin rajatuksi.

Venäjä teki ilmeisesti hyökkäyspäätöksensäkin hyvin pienessä piirissä, tiukasti salattuna loppuun asti. Osa Venäjän asevoimien heikkoa menestystä johtuikin siitä, etteivät sotilaat tienneet mitä olivat tekemässä, missä ja miksi.

Joka tapauksessa on selvää, että Putin jatkaa sotaa niin kauan kuin uskoo voivansa voittaa. Häviö tarkoittaisi myös hänen häviötään, ennemmin tai myöhemmin.

Siihen asti meidän on jaksettava ja ennen kaikkea autettava Ukrainaa jaksamaan.