Vuosikymmenten ajan Euroopalla ja Yhdysvalloilla on ollut monet erilaiset kiistansa ja erimielisyytensä. Mielipide-eroja on nähty niin Richard Nixonin, George W. Bushin kuin Ronald Reaganinkin aikana.

Kiistat eivät kuitenkaan ole uhanneet atlanttisen yhteistyön olemassaoloa. Sen on taannut yhteinen arvopohja, jossa vapaus ja demokratia ovat olleet jaettuja käsitteitä.

Nyt se yhteinen arvopohja on murtumassa atlantintakaisen MAGA-kulttuurivallankumouksen myötä.

YHDYSVALTAIN tämän kevään suunnanmuutoksen aikana on silloin tällöin tullut vastaan uumoiluja tai jopa toteamuksia siitä, että Suomen liittyminen Natoon oli virhe.

Erityisen vahva tämä tunneyhdistelmä lienee ollut Suomessa ja Ruotsissa, jotka vuoden 2022 Ukraina-suurhyökkäyksen synnyttämässä ajolähdössä liittyivät Natoon.

Vastaus on kuitenkin edelleen selkeä: Suomen turvallisuuden kannalta oli ja on edelleen hyvä asia, että liityimme Natoon. Olemme paremmassa tilanteessa nyt kuin olisimme ilman jäsenyyttä.

Aggressiivinen ja laajentumishaluinen Venäjä kun ei ole hävinnyt mihinkään. Naton ulkopuolella olisimme myös ihan eri asemassa Trumpin ja Putinin sulle, mulle -vuoropuhelussa.

ON TOTTA, että se Nato, johon liityimme, on jäänyt kansainvälisen politiikan historiaan. Se, millaiseksi Nato muuntuu tai muutetaan, ei vielä ole tietoa.

Toistaiseksi toiminta jatkuu ennallaan ja on meidän etumme, että näin tapahtuu, vaikka kaikki tietävät jotain perustavanlaatuista muuttuneen.

Julkisuudessa on moitiskeltu, miten johtavat suomalaispoliitikot ovat puhuneet Natosta ja liittolaisuudesta Yhdysvaltain kanssa ikään kuin mikään ei olisi muuttunut.

Tottakai on muuttunut – ja tämän tietävät kaikki.

Poliitikon sanat ovat poliitikon tekoja. Sanomalla ääneen, miten epäluotettava liittolainen Trump on, poliitikko todennäköisesti aiheuttaisi jotain ikävää Suomen ja Yhdysvaltain väleille.

Trumpin epäluotettavuuden tietävät kaikki kansainvälisen politiikan seuraajat, mutta ei valtiojohdon sitä kannata julistaa.

NYT KUN OLEMME olleet Ruotsin kanssa Naton jäseniä, meitä on tänä aikana ajettu sisään puolustusliiton rakenteisiin ja puolustussuunnitteluun.

Tämä yhteistyön tiivistyminen on mahdollistanut myös kyvykkyyksien rakentamista yhdessä muiden kanssa.

Kyvykkyys sotilaallisessa kielenkäytössä tarkoittaa suurin piirtein sitä, että jotain pystytään tekemään. Usein se jotain tekeminen liikuttelee yksiä asioita ja saa toisia tuhoutumaan.

Modernissa sodankäynnissä ne kyvykkyydet vaativat monenlaisten, yhä monimutkaisempien järjestelmien ja toimintatapojen yhteensovittamista.

ONNEKSI NATON sisällä on jo nyt rakennettu näitä kyvykkyyksiä myös niin, että ne toimivat vaikka vain osa jäsenmaista, ennen kaikkea Yhdysvallat, puuttuisi joukosta.

Itämerta ja sen pohjassa kulkevia kaapeleita valvotaan Saksasta johdettuna. Pohjoismaiden yhteensä noin 250 hävittäjän suuruisia ilmavoimia voidaan nyt johtaa yhtenä voimana Norjasta.

Viimeiset kaksi kuukautta on seurattu myös uutisista, miten eurooppalaiset poliittiset johtajat ovat eri kokoonpanoilla kokoontuneet puhumaan ”Ukrainan tilanteesta”.

Tämä on myös kiertoilmaisu sille, että nyt rakennetaan uutta demokraattisten maiden turvallisuusyhteistyön muotoa.

Mukana on paitsi Euroopan unionin maita, myös Turkki ja Kanada. Halukkaiden koalitioksi nimetyn kokoonpanon ainakin toivotaan kehittyvän korvaamaan Yhdysvaltoihin nojaavan turvallisuusjärjestelmän Euroopassa.

Koalition pohja on Natossa, jossa mukana olevat maat ovat jo toimineet yhdessä.

TRUMPIN uudelleenvalinnan arveltiin muuttavan läntistä sotilasyhteistyötä. Silti muutoksen rajuus ja totaalisuus on yllättänyt.

Olosuhteet ovat muuttuneet huomattavasti siitä, kun teimme päätöksen pyrkiä puolustusliiton jäseneksi. Nykytilakaan ei todennäköisesti ole pysyvä, vaan muutos jatkuu.

Joka tapauksessa olemme kuitenkin nyt paremmassa asemassa oman turvallisuutemme kannalta Naton jäseninä, kuin olisimme liiton ulkopuolella.

Silti Suomen on taas kerran ryhdyttävä itsekin kutomaan uudestaan turvallisuutensa kudelmaa, jossa on mukana monia asioita, liittolaisuuksia ja ulottuvuuksia.