Trumpin voitonhalu käy ilmi hyvin hänen tiiviistä suhteestaan joukkueurheiluun, erityisesti amerikkalaiseen jalkapalloon. Normaali tapa seurata jotain urheilulajia on tehdä se oman suosikkijoukkueen kautta. Trumpilla ei kuitenkaan ole urheilussa muita suosikkeja kuin kulloisetkin voittajat: he pääsevät Valkoiseen taloon poseeraamaan Trumpin taustalle.

Käynnissä oleva sota Irania vastaan perustuu myös Trumpin halulle voittaa. Taustalla hyökkäyspäätöksessä olivat kohtuullisesti menestynyt isku Iranin ydinohjelmaan viime vuonna ja erittäin onnistunut vuodenvaihteen operaatio Venezuelassa.

Venezuelassa Trump pystyi julistautumaan voittajaksi: kotoaan siepattu maan presidentti päätyi telkien taakse Yhdysvaltoihin. Tavallisten venezuelalaisten tilanne vaan ei tainnut pahemmin parantua.

Kun vahinko on jo tapahtunut, Saudi-Arabian johtaja prinssi Mohammed Bin-Salman on painostanut Trumpia jatkamaan aloittamaansa sotaa. Saudi-Arabia ja Iran kilpailevat alueellisesta vaikutusvallasta. Jos Iranin ja Yhdysvaltain välille syntyy rauha nykyisessä asetelmassa, se lähinnä vahvistaisi Iranin asemaa. Teheranissa on edelleen samanlainen johto kuin ennenkin ja Hormuzin salmi on käytännössä siirtynyt Iranin hallintaan.

Monet alueen valtiot, Saudi-Arabia mukaan lukien, ovat satsanneet tulevaisuuteensa valtavia summia vielä valtavammista öljytuloistaan. Alueelle on rakennettu ylellisiä kaupunkeja, joihin on houkuteltu paitsi matkailijoita, myös vakituisempia asukkaita ja eri alojen influenssereita.

Esimerkiksi Yhdistyneiden Arabiemiirikuntien Dubain asukkaista yhdeksän kymmenestä on ulkomaalaisia ja siellä on yksi maailman suurimpia miljardöörikeskittymiä. Toki suurin osa ulkomaalaisista on siellä palvelemassa näiden miljardöörien ohella paikallisia ja matkailijoita.

Kun Iran teki sotatoimien alettua lennokeillaan ja ohjuksillaan vastaiskuja alueen muihin maihin, Dubai tyhjeni pikaisesti. Hengenvaara vähentää aina alueen valtioiden houkuttavuutta.

Sotaa ei halua lopettaa myöskään Israelin hallitus. Hyökkäys Iraniin on ollut pääministeri Netanyahun vuosikymmenien haave. Hän jatkaa yhteenottoja mielellään myös siksi, että sota pitää hänet pääministerinä ja siten poissa korruptiosyytteiden ulottuvilta.

TÄLLÄ VIIKOLLA ilmestyneessä Valtioneuvoston ajankohtaisselonteossa ulko- ja turvallisuuspoliittisen toimintaympäristön muutoksesta todetaan, että “transatlanttisessa toimintaympäristössä korostuvat nyt ennakoimattomuus, nopeat muutokset ja koventunut retoriikka.”

Käytännössä tässä tarkoitetaan Trumpin ja hänen hallintonsa tapaa puhua ja tehdä melkeinpä mitä sattuu. Alkuvuodesta Trump sanoi haastattelussa, ettei hän tarvitse kansainvälistä oikeutta, vaan luottaa toimissaan vain omaan moraaliinsa.

Hyökkäystä Iraniin, kuten muitakin Trumpin toimia, on myös selitetty osana jotain nerokasta strategiaa. Tässä tapauksessa taustalla olisi muka halu heikentää Venäjän, Kiinan, Iranin ja Pohjois-Korean yhteistoimintaa.

Jos hyökkäyksen takana olisi tuollainen ajatusrakennelma, silloin Trump ehkä samaan aikaan tukisi Ukrainaa, lujittaisi Natoa ja muita liittolaisuuksia sekä panostaisi Taiwanin puolustamiseen. Mutta hän toimii päinvastoin.

MUUTOSTA ei tule edes ilmiselvistä tappioista. Trump ei ole vieläkään suostunut myöntämään hävinneensä vuoden 2020 presidentinvaaleissa.

Hänen puolueensa tulee suurella todennäköisyydellä kärsimään tappioita ensi marraskuun välivaaleissa, ja se rajoittaa presidentin mahdollisuuksia saada loppukaudellaan enää näyttäviä sisäpoliittisia voittoja.

Siksi hän todennäköisesti tavoittelee vastineeksi voittoja aiempaa enemmän ulkopolitiikassa, jossa Yhdysvaltain presidentillä on hyvin suuret valtaoikeudet.

Kun halu voittaa on suurempi kuin halu pelata reilusti tai edes pysyä tässä todellisuudessa, on tuloksena väkisinkin häviöitä.

Kun maailman suurinta supervaltaa johdetaan janoamalla nopeita voiton kokemuksia, häviävät kaikki.