Ulkomaat
2.6.2025 06:26 ・ Päivitetty: 2.6.2025 06:26
”Järjettömiä syytöksiä” – Kiinalta tiukka reaktio Trumpin väitteisiin
Kiina torjuu Yhdysvaltojen esittämät syytökset, joiden mukaan Kiina olisi rikkonut maiden välillä solmittua tullisopua.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump syytti viime viikolla Kiinaa sovun rikkomisesta. Trump ei yksilöinyt Truth Social -palvelussaan julkaisemassaan viestissä, miten Kiina oli sopua rikkonut.
Maanantaina Kiinan kauppaministeriö kutsui Yhdysvaltain syytöksiä valheellisiksi.
- Kiina vastustaa jyrkästi näitä järjettömiä syytöksiä, kauppaministeriö kertoi lausunnossaan.
MINISTERIÖN mukaan Kiina on pitänyt tiukasti kiinni oikeuksistaan ja intresseistään sekä toteuttanut rehdisti Yhdysvaltojen kanssa sovittua yhteisymmärrystä. Kauppaministeriö syyttää Yhdysvaltoja lukuisista rajoittavista toimista Kiinaa vastaan tullisovun syntymisen jälkeen.
Kiinalla ja Yhdysvalloilla ei varsinaisesti ole vielä tullisopimusta, mutta maat sopivat viime kuussa jäädyttävänsä toisilleen määräämänsä korkeat tullit 90 päivän ajaksi, jotta neuvottelut etenisivät.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.