Työmarkkinat
28.5.2025 05:39 ・ Päivitetty: 28.5.2025 05:39
Jatkuvatko lentoliikenteen lakot? – Osapuolet vastaavat sovintoesitykseen
Ilmailualan Unionin (IAU) ja palvelualojen työnantajia edustavan Paltan on määrä antaa vastauksensa sovintoesitykseen lentoliikenteen palveluiden työriidasta tänään aamuyhdeksältä.
Työriitaan annettiin sovintoesitys tiistaina.
IAU on ilmoittanut lakoista perjantaille 30. toukokuuta, maanantaille 2. kesäkuuta ja keskiviikolle 4. kesäkuuta, jos sopua ei saada aikaan.
IAU:lla on ollut työriidan aikana lakkoja myös aiemmin. Lentoyhtiö Finnair on perunut niiden vuoksi satoja lentoja.
TYÖRIIDASSA on jo aiemmin annettu sovintoesitys, jonka IAU hylkäsi. Neuvottelut lentoliikenteen palveluja koskevasta työehtosopimuksesta ovat jatkuneet tammikuulta asti.
IAU:n mukaan työriita kiteytyy niin sanotun yleisen linjan noudattamiseen. Se katsoo, että vuosina 2021 ja 2022 toteuttamatta jääneiden palkankorotusten vuoksi ala on jäänyt jälkeen yleisestä linjasta, mikä tulee huomioida tulevan sopimuskauden aikana.
Palta taas katsoo, että säästötoimista tehtiin aikanaan osapuolten yhdessä hyväksymä ja allekirjoittama sopimus, jossa sovittiin, että koronavuosien säästöjen takia tekemättä jääneitä korotuksia ei tulla kompensoimaan myöhemmin.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.