Muu kulttuuri
6.2.2017 14:22 ・ Päivitetty: 6.2.2017 14:28
”Je suis flatté!” – sarjakuvataiteilija Ville Rannasta ranskalainen ritari
Demokraattiin säännöllisesti piirtävä sarjakuvataiteilija Ville Ranta saa Chevalier dans l’Ordre national du Mérite -arvonimen. Tunnustus luovutetaan hänelle Ranskan suurlähetystössä Helsingissä tiistaina. Ranta saa tunnusmerkkimitalin ja hänestä tulee samalla ranskalainen ritari.
Piirtäjä palkitaan siviiliansioista Ranskan hyväksi tehdyssä työssä.
Ville Ranta tuntee ranskalaisen kulttuurin ja hallitsee kielen.
– Je suis flatté! (Olen imarreltu), puhelimessa tavoitettu taiteilija kommentoi Demokraatille.
– Se luovutetaan minulle huomenna. Enkä ole kuullut vielä perusteluja, miksi minulle ritariprenikka annetaan, Ranta kertoo.
Osuutta on ainakin sillä, että Rannalta on julkaistu kuusi teosta Ranskassa. Lisäksi hän tekee ranskankielistä sarjakuvablogia.
– Olen muutenkin verkottonut sinne, sarjakuvapiirtäjänä ja pilapiirtäjänä myös, hän lisää.
Lisää aiheesta
– Sitä kautta se tulee, että minulla on tämä Ranska-linkki.
Sitä kautta se tulee, että minulla on tämä Ranska-linkki.
Ranta sanoo, että ranskalainen vaikutus näkyy hänen piirrostyylissään.
– Olen ihan murrosiästä asti ollut ranskalaisen sarjakuvan ja kulttuurin ystävä. Omat sarjakuvavaikutteeni tulevat aika paljon Ranskasta.
Rannan mukaan sen kyllä huomaa, jos tutustuu sikäläiseen tyyliin.
– Tämä on piirrosteni ärhäkkyyden yksi taustatekijä. Siellä on aika reipasotteinenm pilapiirroskulttuuri, jota olen aina ihaillut.
Ville Rannan pilapiirros ilmestyy Demokraatti-lehdessä torstaisin. Verkossa (demokraatti.fi) piirros julkaistaan tiistaisin.
Ranta sai Suomen sarjakuvaseuran Puupäähattu-palkinnon vuonna 2009 ja Suomen PENin sananvapauspalkinnon 2012. Sarjakuva-Finlandian hän voitti teoksellaan Kyllä eikä ei vuonna 2014. Samana vuonna hänelle myönnettiin myös opetus- ja kulttuuriministeriön jakama Suomi-palkinto.
Rannan palkitsemisesta kertoi ensin Helsingin Sanomat.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
Lisää aiheesta
Ville Ranta
30.1.2017 22:05
Ville Ranta: Poliittinen kokous roskapönttöjen luona
Ville Ranta
23.1.2017 22:08
Ville Ranta: Valomerkki lähestyy EU-baarissa — ”Minä haistatan paskat teille, jätkät, kuuletteko?!”
Ville Ranta
16.1.2017 22:10
Ville Ranta — ”Suomen pahin uhka on eliitin ylimielisyys!”
9.1.2017 22:09
Ville Ranta: Suomi-neito taas pulassa — ”Politisoitunut eliittiakka!”