Ulkomaat
7.1.2025 13:55 ・ Päivitetty: 7.1.2025 13:55
Jean-Marie Le Pen on kuollut
Ranskalainen äärioikeistopoliitikko, entinen europarlamentaarikko ja moninkertainen presidenttiehdokas Jean-Marie Le Pen on kuollut, kertoi hänen perheensä.
Le Pen kuoli tiistaina puoliltapäivin läheistensä ympäröimänä, perheen lausunnossa sanottiin. Hän oli ollut jo useita viikkoja hoitokodissa.
Le Pen perusti äärioikeistopuolue Kansallisen rintaman (Front National) 1970-luvun alussa ja johti sitä lähes neljän vuosikymmenen ajan. Puolueesta tuli suositumpi, kun sen johtoon asettui hänen tyttärensä Marine Le Pen, joka pyrki tekemään siitä salonkikelpoisemman. Lopulta isä-Le Pen erotettiin puolueesta.
Jean-Marie Le Pen pysyi uskollisena omille aatteilleen ja oli kuolemaansa asti häpeilemättä rasisti ja antisemitisti.
JEAN-MARIE Le Pen syntyi Ranskan Bretagnessa vuonna 1928. Lapsuutensa hän vietti jesuiittojen sisäoppilaitoksessa ja lähti aikuistuttuaan Pariisin yliopistoon opiskelemaan lakia.
Vuonna 1954 hän liittyi Ranskan muukalaislegioonaan. Hän palveli Algeriassa sekä Ranskan Indokiinassa eli nykyisissä Vietnamissa, Kambodzhassa ja Laosissa.
Palattuaan kotimaahansa Le Pen liittyi kirjakustantaja Pierre Poujaden johtamaan oikeistopopulistiseen protestiliikkeeseen, joka vastusti muun muassa korkeaa verotusta. Vuonna 1956 Le Pen tuli valituksi Ranskan parlamentin alahuoneeseen kansalliskokoukseen sen nuorimpana edustajana.
Le Pen onnistui pysymään parlamentissa seuraavissa vaaleissa mutta putosi sieltä vuonna 1962. Seuraavat kymmenen vuotta hän muun muassa myi yrityksensä kautta nauhoitteita natsien puheista ja saksalaisista sotilaslauluista.
VUONNA 1972 Le Pen oli perustamassa Kansallista rintamaa ja nousi heti sen puheenjohtajaksi. Perustajina oli monenkirjava joukko äärioikeistoa, josta osa oli toisen maailmansodan aikana tehnyt yhteistyötä natsi-Saksan kanssa.
Puolue oli tienraivaaja ja esimerkki monelle nykyiselle äärioikeistopuolueelle. Se vastusti etenkin arabien maahanmuuttoa Ranskan entisistä siirtomaista ja Euroopan yhdentymistä, kannatti kuolemanrangaistusta sekä vaati rajoituksia moskeijoiden rakentamiselle.
Karikatyyrimainen Le Pen otti maan virallisen pahiksen roolin. Hän keräsi puolueelleen mainetta olemalla alati rasististen kohujen keskipisteessä. Hänen kuuluisin mietteensä oli, että ”holokausti oli vain yksityiskohta toisen maailmansodan historiassa”, jota hän toisti kyllästymiseen asti. Le Pen sai vuosien varrella useita tuomioita muun muassa rasistisista vihapuheistaan.
Kansallisen rintaman poliittinen linja oli ääriajattelua, joka ei vedonnut kansan suuriin riveihin, mutta puolue sai kannattajia työttömyydestä ja rikollisuudesta kärsineestä työväenluokasta. Vuodet 1984-2019 Le Pen edusti puolueettaan Euroopan parlamentissa lähes keskeytyksettä.
Le Pen pyrki useasti presidentiksi. Aluksi kannatus oli vaatimatonta, mutta vuosina 1988 ja 1995 hän onnistui keräämään noin 15 protestin ääniosuuden.
Vuonna 2002 Le Pen kukisti 18 prosentillaan sosialistipääministeri Lionel Jospinin vaalien ensimmäisellä kierroksella. Toisella kierroksella hänellä ei ollut mahdollisuuksia, kun muut puolueet kommunisteja myöten asettuivat istuvan presidentin, tasavaltalaispuolueen Jacques Chiracin taakse.
Pääsy presidentinvaalien toiselle kierrokselle jäi Le Penin poliittisen uran huipuksi. Hän vetäytyi puolueensa johdosta vuoden 2011 alussa ja jätti tehtävän tyttärelleen Marinelle. Jean-Mariesta tuli puolueen kunniapuheenjohtaja.
MARINE Le Pen alkoi puheenjohtajakaudellaan valtavirtaistaa puoluetta, ja ennen pitkää rasistista mölinäänsä ja holokaustin kiistämistä jatkaneesta kunniapuheenjohtajasta tuli sille rasite. Samalla isän ja tyttären välit menivät poikki.
Puolue päätti hyllyttää Jean-Marie Le Penin keväällä 2015, mutta oikeus kumosi päätöksen protokollavirheen vuoksi. Tämän jälkeen puoluekokous erotti hänet lopullisesti, mutta hän säilytti kuitenkin yhä europarlamenttipaikkansa.
Ilman isä-Le Penin taakkaa Kansalliseksi liittoumaksi nimensä muuttaneen puolueen kannatus lähti nousukiitoon.
Vanhoilla päivillään Jean-Marie Le Pen kärsi lukuisista terveysongelmista. Esimerkiksi vuonna 2022 hän joutui sairaalaan lievän aivoinfarktin vuoksi ja seuraavana vuonna lievän sydänkohtauksen vuoksi.
Jean-Marie Le Pen oli eurooppalaisen äärioikeistopolitiikan pioneeri. Toistuvat julkiset rotuoppipuheet ja holokaustin kiistämiset estivät kuitenkin häntä saavuttamasta samanlaista suosiota kuin hänen aatteelliset perillisensä.
STT / Jussi Lankinen, Hannu Aaltonen
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.