Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Jimmy Lai saa syytteen

LEHTIKUVA / AFP Anthony Wallace
Jimmy Lai.

Hongkongilaista mediamogulia ja demokratia-aktivistia Jimmy Laita vastaan on nostettu syyte kansallisen turvallisuuslain nojalla.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Laita syytetään vehkeilystä ulkomaisten toimijoiden kanssa ja sitä kautta kansallisen turvallisuuden vaarantamisesta. Hänen on määrä saapua oikeuden eteen lauantaina, Hongkongin poliisi kertoi.

72-vuotias Lai omistaa Apple Daily -lehden, joka tunnetaan demokratialiikkeen kannattajana ja Manner-Kiinan äänekkäänä arvostelijana.

Viime viikolla Laita vastaan nostettiin petossyytteet. Oikeus ei päästänyt Laita vapaaksi takuita vastaan, joten tämä joutuu odottamaan oikeusjutun jatkokäsittelyä vankilassa huhtikuuhun asti.

Lai pidätettiin ulkomaisten toimijoiden kanssa vehkeilystä jo elokuussa, mutta hänet päästettiin pian vapaaksi takuita vastaan. Poliisi teki tuolloin myös etsintöjä Apple Dailyn toimitukseen.

Kiinan masinoima turvallisuuslaki saatettiin voimaan viime kesänä. Laajaa kansainvälistä kritiikkiä saaneen lain rikkomisesta voi saada kovimmillaan elinkautisen vankeustuomion.

Turvallisuuslain nojalla on nostettu syytteet nyt neljää ihmistä kohtaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE