Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Jo 55 syytettä nostettu Yhdysvaltain kongressin mellakoista – syyllisiä etsitään somen videoista ja kuvista satojen ihmisten voimin

LEHTIKUVA / Getty Images / AFP / ALEX WONG
Siivousryhmä imuroi kongressitalon käytäviltä mellakan jälkiä.

Yhdysvalloissa on perjantaihin mennessä kongressin mellakoiden myötä nostettu syytteet jo 55 ihmistä vastaan, kertovat muun muassa NBC News ja The Hill -uutissivustot.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Yleisen syyttäjän Mike Sherwinin mukaan lukuisia syytteitä on nostettu muun muassa julkisrauhan rikkomisesta, pahoinpitelystä ja varkaudesta. Lisäksi kahdeksaa ihmistä vastaan on nostettu syytteitä, jotka liittyvät aseisiin. Yhdellä syytteen saaneista oli mukanaan sotilastyyppinen puoliautomaattiase ja yksitoista käyttövalmista polttopulloa.

Sherwinin mukaan sadat ihmiset tutkivat tällä hetkellä sosiaalisessa mediassa levinneitä kuvia ja videoita selvittääkseen mahdollisten lainrikkojien henkilöllisyyksiä. Hänen mukaansa epäillyt tullaan pidättämään mahdollisimman pian. Oikeusministeriö arvelee, että epäiltyjen etsinnät tulevat jatkumaan koko vuoden.

Lisäksi tarkoitus on selvittää, onko kongressin jäseniltä varastettu esimerkiksi kansalliseen turvallisuuteen liittyvää materiaalia, kuten elektronisia laitteita ja dokumentteja.

Sherwin kertoi kysyttäessä, että kongressin poliisin epäonnistuminen ihmisten pidättämisessä on vaikeuttanut myös liittovaltion viranomaisten työtä. Hänen mukaansa tapahtumien alussa mielenosoittajien seassa oli oikeusministeriön viranomaisia ja Washingtonin metropolialueen poliiseja työtehtävissä.

–  Vielä siinä vaiheessa väkivaltaisuuksia ei ollut. Käännekohtana oli, kun he saavuttivat kongressin, Sherwin sanoi.

“Jatkamme aggressiivisesti syytteiden nostamista”

Syyttäjän mukaan lisää syytteitä voi olla tulossa.

–  Jatkamme aggressiivisesti syytteiden nostamista kaikista liittovaltion lakeja rikkovista rikoksista, Sherwin kertoi toimittajille torstai-iltana paikallista aikaa.

Hän lisäsi, että syytteet tulevat olemaan mahdollisimman ankaria.

Sherwinin mukaan syytteitä vakavista rikoksista voidaan nostaa sekä mellakoitsijoita että heidän yllyttäjiään vastaan. Hänen mukaansa myös mielenosoituksessa puhuneita vastaan on mahdollista nostaa syytteitä.

Presidentti Donald Trump oli yksi mielenosoituksen puhujista. Puheessaan hän jatkoi perättömiä väitteitä vaalien vilpillisyydestä ja kehotti kannattajiaan “taistelemaan” ja marssimaan kongressitalolle.

Viisi ihmistä on kuollut perjantaihin mennessä mellakoiden seurauksena. Torstaina kongressin poliisi tiedotti yhden poliiseistaan kuolleen.

Poliisin kerrottiin loukkaantuneen virantoimituksessa, kun hän otti yhteen mellakoitsijoiden kanssa. Yhteenoton jälkeen hän oli palannut kongressin poliisin tiloihin, missä hän oli tuupertunut. Mies kuljetettiin läheiseen sairaalaan, jossa hän kuoli myöhemmin vammoihinsa torstai-iltana paikallista aikaa.

Yksi kuolleista oli kongressiin tunkeutunut nainen, jota kongressin poliisi ampui. Kolme muuta kuollutta menehtyi CNN:n mukaan sairauskohtauksiin.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE