Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Jo kolmas sukupolvi voi olla köyhä – Eduskunnan Lapsen puolesta -ryhmä: Keskustelu tarpeen

Köyhän lapsi kokee usein jäävänsä ulkopuoliseksi.

Eduskunnan Lapsen puolesta -ryhmä haluaa eduskunnan keskustelevan lasten ja perheiden köyhyyden torjumisesta. Se jätti eduskunnan puhemiehistölle keskustelualoitteen.

Ryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Kristiina Salonen (sd.) korostaa, että monet suomalaiset kantavat huolta lasten ja perheiden hyvinvoinnista ja toimeentulosta. Se käy ilmi muun muassa Köyhyys satuttaa lasta -vetoomuksen viestistä.

– Eduskunnassa ei ole kuitenkaan vielä tällä kaudella käyty laajempaa keskustelua lasten ja perheiden hyvinvoinnin edistämisestä ja köyhyyden ehkäisystä, jolloin voitaisiin yhteistyössä pohtia ratkaisukeinoja tilanteen kohentamiseksi, Salonen perustelee.

Ihmisen hyvinvoinnin perusta rakentuu lapsuudessa.

Suomessa jopa 100 000 lasta elää pienituloisissa kotitalouksissa. Heikko-osaisuus periytyy usealla elämän osa-alueella, niin terveydessä kuin esimerkiksi koulutuksessakin, ja siirtyy helposti sukupolvelta toiselle.

– Ihmisen hyvinvoinnin perusta rakentuu lapsuudessa. Lapsuusiän olosuhteet vaikuttavat koko elämän terveyteen ja hyvinvointiin, Salonen muistuttaa.

Köyhällä lapsella ei ole aina mahdollisuutta esimerkiksi harrastaa. Hän kokee usein osattomuutta osattomuutta ja ulkopuoliseksi jäämistä, mistä aiheutuu häpeän tunteita. Lapsi kantaa myös helposti vanhempien ja perheen toimeentulo-ongelmia harteillaan.

Lisää aiheesta

– Maassamme on perheitä, joissa jo kolmas sukupolvi voi olla köyhä ja syrjäytynyt. Juuri näistä syistä eduskunnan lapsen puolesta -ryhmä haluaa nostaa asian keskusteluun, Kristiina Salonen toteaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE