Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

26.3.2022 17:56 ・ Päivitetty: 26.3.2022 18:15

Joe Biden: Vladimir Putin ei voi jatkaa vallassa Venäjällä

LEHTIKUVA / AFP Brendan Smialowski

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden vakuutti puheessaan Puolan Varsovassa lauantaina, että Yhdysvallat tulee pysymään Ukrainan tukena. Bidenin mukaan Ukrainan vastarinta Venäjän joukkojen edessä on samalla osa laajempaa taistelua vapauden puolesta.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Biden uudisti myös vakuutuksensa, että Yhdysvallat on täysin sitoutunut sotilasliitto Naton yhteiseen puolustukseen. Biden lähetti Venäjän presidentille Vladimir Putinille viestin, jonka mukaan Putinin ei kannata kuvitella etenevänsä tuumaakaan Naton maanperälle.

Biden kuvasi Venäjän hyökkäystä Ukrainaan strategiseksi epäonnistumiseksi, mutta korosti samalla, etteivät tavalliset venäläiset ole Yhdysvaltojen vihollisia.

Jyrkimmät sanansa Putinista Biden oli kuitenkin säästänyt aivan puheen loppuun.

-  Jumalan tähden, se mies (Vladimir Putin) ei voi jatkaa vallassa, Biden sanoi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU