Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Joka päivä vähintään kahdeksan sydäntä pysähtyy sairaalan ulkopuolella” – sydäniskurirekisterin jatkuvuus on vaarassa

Eduskunnan Sydänryhmä on jättänyt kirjallisen kysymyksen koskien valtakunnallisen sydäniskurirekisterin jatkuvuutta, joka on nyt vaakalaudalla.

Demokraatti

Demokraatti

Sydäniskurekisteri on toiminut vuodesta 2012. 6 500 rekisteröidyn sydäniskurin defi.fi toimii iskurien rekisterinä ja paikannuspalveluna sekä kriittisenä datalähteenä 112 Suomi -sovellukselle.

Sydänliitto hallinnoi palvelua yhdessä Suomen elvytysneuvoston ja Suomen Punaisen Ristin kanssa. Sydänliitto on pystynyt ylläpitämään ja kehittämään defi.fi-rekisteriä STEA:n hankerahoituksella, joka päättyy tämän vuoden lopussa.

– Joka päivä vähintään kahdeksan suomalaisen sydän pysähtyy yllättäen sairaalan ulkopuolella, ja apua on saatava minuuttien sisällä. Pitkien välimatkojen Suomessa hoidon saannin nopeus vaihtelee alueellisesti, eduskunnan Sydänryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Kristiina Salonen (sd.) muistuttaa tiedotteessa.

Hän korostaa, että ensimmäisenä paikalla olevan henkilön rooli potilaan selviämisessä on kriittinen ja siksi elvytyssuositukset korostavat maallikkojen merkitystä elvytyksessä.

– Mitä nopeammin elottomuus tunnistetaan ja paineluelvytys sekä sydäniskurin käyttö aloitetaan, sen paremmat selviytymismahdollisuudet ovat. Tutkimukset osoittavat, että kehittämällä maallikkoelvytystä ja sydäniskurien sydänpysähdyksestä selviytymistä pystytään merkittävästi parantamaan.

SALOSEN mukaan esimerkiksi Tanskassa maallikkoelvytys ja samalla sydänpysähdyksistä selviytyminen kaksinkertaistui kymmenessä vuoden aikana.

– Sydänpysähdyksien määrä on Suomessa suuri, ja se voi koskettaa myös itseä tai läheistä. Usein sydänpysähdyspotilas selviää maallikon defibrilloimana, sillä maallikko on usein ensimmäisenä paikalla, kun sydänpysähdys tapahtuu julkisissa tiloissa tai työpaikalla. Lähes kaikki suomalaiset ovat valmiita elvyttämään tilanteen niin vaatiessa.

“Sydäniskurirekisterin turvaamisella voimme pelastaa henkiä.”

Suomessa tapahtuu vuosittain vähintään 3 000 sairaalan ulkopuolista sydänpysähdystä. Potilaiden keski-ikä on 65 vuotta ja yli 70 prosenttia potilaista on miehiä. Yli puolet sydänpysähdyksistä tapahtuu kotona ja toisaalta lähes puolet julkisilla paikoilla.

– Vain alle puolet sydänpysähdyspotilaista saa maallikkoelvytystä, mutta yli 90 prosenttia suomalaista olisi valmis elvyttämään tosi paikan tullen. Arvokasta maallikkoelvytyksen ja sydäniskurirekisterin eteen tehtyä työtä ei saada menettää. Nyt on erittäin tärkeää turvata nykyisen toiminnan jatkuvuus jatkorahoituksella tai jollain muulla tavalla. Sydäniskurirekisterin turvaamisella voimme pelastaa henkiä.

Kirjallisen kysymyksen ovat allekirjoittaneet Salosen lisäksi eduskunnan Sydänryhmän jäsenet Anneli Kiljunen (sd.), Aino-Kaisa Pekonen (vas.), Ritva Elomaa (ps.) ja Mirka Soinikoski (vihr.).

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE