— Byrokratiatalkoiden nimissä ensisijaisten etuuksien pitää olla riittäviä, jotta tarve erillispäätöksinä tehtävään viimesijaiseen toimeentulotukeen vähenee.

Filatovin mukaan toimeentulotukeen pitäisi joutua turvautumaan vain poikkeustilanteissa, ei pysyvästi.

— Huolestuttavinta on se, että toimeentulotuen saajista yhtä suuri osa on työssäkäyviä palkansaajia, eläkeläisiä tai perhevapaalla olevia ihmisiä.

Nurmisen mukaan matalia palkkoja perustellaan sillä, että palkanmaksuvaraa ei kerta kaikkiaan ole.

— PAMin tekemä selvitys kuitenkin osoittaa, että kaupan-alan työntekijät voitaisiin nostaa tulonsiirtoriippuvuuden yläpuolelle, jos vähittäiskaupan yli 330 miljoonan kokonaistuloksesta maksettaisiin työntekijöille noin 30 miljoonaa. Osuus ei olisi kohtuuttoman suuri.

Hänen mukaansa työllä on tultava toimeen.

— Ei ole oikeudenmukaista, että naisvaltaisilla aloilla raskasta työtä tekevät työntekijät joutuvat hakemaan työn päälle toimeentulotukea.

Viime vuonna toimeentulotukea maksettiin työssäkäyville ihmisille 40 miljoonaa euroa. Asumistukea 143 miljoonaa ja osa-aikaisen työn ohessa maksettavaa soviteltua työttömyysetuutta 222 miljoonaa euroa.

— Työelämän pirstoutuminen pakottaa miettimään sosiaaliturvaa uudella tavalla. Jos työ on osa-aikaista, sovitellun työttömyysturvan maksaminen on perusteltua. Se täydentää puuttuvien työtuntien palkka-aukkoa, Mäkisalo-Ropponen sanoo.

Työssäkäyvien köyhyys kasautuu naisille. Naiset työskentelevät matalapalkka-aloilla, erityisesti palvelualoilla. Näissä töissä yhdistyvät matalat palkat, vastentahtoinen osa-aikatyö sekä 0-tuntisopimukset. Sekä palkkatason alhaisuus että työtuntien vähäisyys lisäävät tulonsiirtojen tarvetta.

— Tarpeettomalle työn pirstomiselle ja nollatuntisopimuksille on saatava reilut pelisäännöt, jotta työntekijä voi ennakoida työvuorojaan ja tulojaan.