Se kun äiti aloitti armottoman siivousrumban viimeistään marraskuun alussa. Ei auttanut Marttojen huudella, että kuka sitä joulua komeroissa viettää? Ei auttaneet myöskään neuvot siitä, että ei kaikkea tarvitse itse tehdä. Äidin piti siivota, tuusata ja tomutella. Äidin piti pestä jopa eteisen seinät juuriharjalla. Äidin piti myös leipoa sen seitsemän sortin pikkuleivät, pullat, pasteijat ja kahvikakut. Lähikauppana oli K-valinta Aulis Konttinen. Sieltä ei voinut tilata etukäteen kauppakasseja ja jos tarjontaa ei ollut, niin ei voinut pyrähtää marketeille koska ei ollut Kuopiossa siihen aikaan ässiä eikä cittareita. Tosin ei meillä kotiväellä ollut edes autoa. Eli mitäpä tuolla automarketilla olisi tehnyt – ei mitään.

Siitäkin huolimatta ne siivotut komerot pullistelivat jouluisia herkkuja ja pakastimen leivonnaisilla olisi ruokittu koko asuinkerrostalomme kaikki asukkaat ja moneen kertaan. Kaappien kätköissä oli myös salaperäisiä lahjapaketteja ja kurkistelin niitä ennakkoon vain muutamaa. Yritin sitten esittää yllättynyttä jouluaattona paketteja avatessa mutta uskoakseni huijaukseni ei ollut uskottava.

Yhtä epäuskottavaa oli myös se, että alakerran Veikko Kainulainen oli joulupukki. Vaikka tuon tiesin, niin armoton jännityksen nipistely oli vatsanpohjassa kun jouluruokaa yritin syödä. Veikolla oli kävelykeppi jossa nippu kulkusia. Sillä kepillä Veikko tömisytti ulko-oveamme ja minä jännittyneenä avasin oven. Pienestä saparopäästä pukin tulo oli aina huisin jännittävää – vaikka naapuri se olikin. Olin muuten maailman onnellisin likka, kun pukki toi toivomani oikean koiran sijaan minulle valkoisen leikkilampaan. Minä fiksuna nuorena naisenalkuna sidoin lampaani kaulaan vyöni ja ulkoilutin lammasta ylpeänä. Vilkuilin naapurin ikkunoihin, että huomasivathan naapurit että olin saanut koiran.

VAIKKA kaikkea ei ollut yltäkyllin, niin silti näin jälkikäteen joulut muistan yhä piirun tarkasti. Vaikka joulupukki Veikko, rakkaat äitini ja isäni ovat kaikki jo edesmenneet, niin sydän sykähtää joulun lähestyessä aina. Iskän sinappi ja äidin kahvikakkureseptit ovat kalleimpia aarteitani.

Ja koska tahdon koko loppuelämäni muistaa nuo ihanat joulut, niin nykyään pyrin välttämään kaikin tavoin kaiken jouluun liittyvän hössöttämisen. En tahdo alistua markkinataloudelle ja kulkea naama väärällään ihmisiä pursuavissa ostoskeskuksissa. Sydämeen sattuu, kun tiedän että Suomessa on paljon vähävaraisia perheitä ja heille joulun aika saattaakin olla vuoden hankalin ajankohta, koska rahaa ei yksinkertaisesti ole mihinkään ylimääräiseen. Maailmalla soditaan, työmarkkinat ovat palkkaneuvotteluiden osalta melkoisessa jumissa, sähkön hinta kipuaa taivaisiin ja polttoaineen hinta on korkeuksissa sekin ja ruokakorin hintalappu alkaa olla tähtitieteellinen. Osa ihmisistä pärjää tuloillaan ja iso osa taas ei pärjää. On huoli läheisistä, jaksamisesta ja ylipäätään pärjäämisestä. Ensi keväänä käytävien eduskuntavaalien ehdokkaat alkavat kohta lupailla sitä ja tätä.

Jos se alakerran Veikko olisi vielä elossa, niin kuiskaisin Veikon korvaan toiveeni. Toiveeni olisi, että kenenkään ei tarvitsisi jouluna olla nälissään, kylmissään, peloissaan eikä yksin. Tämän toiveen lausun myös eduskuntavaaleihin ehdolle lähtijöille – muistakaa ketä siellä edustatte ja pidetään yhdessä huolta niistä, joiden asiat eivät ole hyvin.

Maltillista joulua kaikkialle!

Kirjoittaja on Teollisuusliiton aluetoimitsija, Sisä-Suomen toiminta-alue