Pirjo Leinonen saattaa olla debytantteja visahistoriassa, joten hän saakoon avausvuoron.

”Olipa riemastuttava sitaattivalinta tällä kertaa. Joulurunon (kokoelmasta Torni virrassa) kirjoittaja on iki-ihana runoilija Aale Tynni. Hän sai kultamitalin lyriikassa Lontoon olympialaisissa 1948.

Kiitos kiinnostavasta Kirjavisasta vuosien varrella! Seuraan sitä innokkaasti ja luenkin sen aina ensimmäisenä lehdestä. Paljon olen saanut tietoa kilvan järjestäjältä ynnä vastaajilta kirjailijoista ja kirjojen taustoista sekä tarinoiden vaikutuksesta elämäämme.”

“Olen myös nauttinut Edda-runoelmista, jotka Tynni ansiokkaasti on kääntänyt. Tynni on suomentanut muutakin runoutta, esimerkiksi ranskalaista, ja on hän runsaasti palkintoja saanut, edellä mainitun olympiakullan lisäksi.

Alkuun en ollut kovinkaan hyvin perillä runoudesta, mutta kirjavisavuosieni aikana on runouskin tullut tutuksi. Hyvä näin.”

Tuulikki Lepomäki-Lahtinen kiittää ”aikamatkasta lapsuuteen”.

”Joulukuusi on ilmestynyt kokoelmassa Torni virrassa vuonna 1954. Olin silloin kaksivuotias. Ihan niin pienestä alkaen ei tosin mielikuvia ole. Muutamia vuosia myöhemmin, kun lukutaito oli saavutettu, ilahdutimme joitakin vuosia vanhemman sisareni kanssa aina jouluisin perhettä joulurunoilla ja joululauluilla. Se on ihan eri asia, ilahtuivatko ainahkaan kymmenisen vuotta vanhemmat kaksi sisartamme näistä esityksistä.”

Kaarina Sipposellakin on Tynnin runosta omakohtainen lämmin muisto.

”Tuttu joulurunohan se siinä. Koulun joulujuhlissa sain aina jännittää, kun osakseni lankesi melkein joka vuosi runon lausunta. Aale Tynnin Joulukuusi on yksi kauneimpia joulurunoja, vaikka runon tummemmat sävyt eivät nuorelle lausujalle ehkä silloin vielä avautuneetkaan.

Vuonna 1948 Lontoon olympialaisissa oli vielä kulttuurisarjakin. Tynni voitti tuolloin kultamitalin runolla Hellaan laakeri. Noista päivistä olympialaiset ovat muuttuneet melko tavalla, niin kuin valitettavasti suhtautuminen kulttuuriin yleensäkin. Kuitenkin: ’Valaise lempeästi nyt maata, joulupuu!’”

* * *

Maijaliisa Mattila arvottaa olympialajeja.

”Totta on, että Tynni on voittanut olympiamitalin. Runoudesta!!! Silloin lajeihin ei kuulunut vielä seinäkiipeily ja muut outoudet. Tynni kirjoitti toistakymmentä runoteosta, ja osa runoista, muun muassa tämä jouluruno, on kulkeutunut eri antologioihin. Nyt löysin tämän Liisa Majapuron toimittamasta opuksesta Juhla on runojen aikaa.”

Vesa Kautto on tehnyt hyvän havainnon.

”Jenni Haukio on sijoittanut kokoelmassa Katso pohjoista taivasta vierekkäin Aale Tynnin runon Sade ja P. Mustapään runon Laulu. Tynni kirjoittaa: ’Sano jo minulle, sano, että rakastat’ ja Mustapää/Haavio vastaa: ’Olet kaunein, mitä tiedän, olet kaunein, mitä on’.”

Eero Reijonen oli pakotettu taustatöihin. Samalla hän antaa oivan lukuvinkin.

”Viisiiri ei tarjoillut, ainakaan Visakallolle, mitään pehmeää, helposti käsiteltävää joulupakettia. Tunnistaminen oli tietysti se vaivattomin osio, mutta oma suhtautuminen visarunoilijaan oli kovemman pohdiskelun takana. Sen verran vajaat tiedot olivat, että Aale Tynnin tyttären Riitta Seppälän ja tyttärenpojan Mikko-Olavi Seppälän mainion teoksen Hymyily, kyynel, laulu (2013), lukeminen oli enemmän kuin paikallaan. – – –

Pähkinänpurijan ikäpolvelle Visataiteilija tuli tutuksi jo pikkunatiaisina. Aapiset ja lastenkirjat löytyivät ainakin Eläintarhan Kansakoulun valikoimista. Ensimmäiset lorut muistan kuulleeni jo Vesilinnankadun Leikkikoulussa 50-luvun puolella.

Ylen runoiltojen kuuntelijana Aale Tynni ja tietysti se toivotuin runo Kaarisilta tulivat tututuiksi. Vaikka visataiteilija ei varsinaisesti kuulunut äitini mielilyyrikoihin, kelpasi Kaarisilta muorillekin. Monet kerrat sitä luettiin hoitokodeissa, melkein ihan loppuun saakka.

Visataiteilijan lyyrikkokuva sijoittuu johonkin perinteisen ja modernin runon välimaastoon. Suurelle joukolle Aale Tynnin ihailijoita taiteilijan sommitteleman modernismin metaforiset pyrkimykset jäivät vieraiksi. Vanhan tradition rytmilliseen ja soinnilliseen muotoon kiintyneitä lukijoita tuntui olevan enemmistö. Riimittelyn taiteilija jätti jo ennen modernismi-kokoeilujaan vähemmälle. Mutta rytmin ja soinnillisuuden merkitys säilyi ja jopa korostui Tynnin viimeisimmissä aktiivivuosien runoissa.”

Mauri Panhelainen analysoi runoa kauniisti.

”Tynnin inkeriläisperhe muutti Suomeen vuonna 1919, jolloin Aale oli kuusivuotias. Voi vain arvailla, oliko hänellä jouluista ennen sitä minkäänlaisia muistikuvia. Aikuisiässä kirjoitettu jouluruno alkaa joulun ihmeestä, sen salaisuudesta ja päättyy joulukuusen tuomaan valoon ja lämpöön, iloon ja lohdutukseen. Runon kuvastossa on varmaankin sekä lapsuuden joulujen että myöhempien vuosien tunnelmia.”

* * *

Unto Vesa on kuullut kolkutusta. Ei pukin vaan omantunnon.

”Kun on missannut peräjälkeen Saarikosken, Vonnegutin ja Wodehousen, on suorastaan huono omatunto! Sen lepyttämiseksi (edes aluksi?) osittainen vastaus joulurunovisaan: Aale Tynni.”

Ja Vesan perään täydennykseksi tuttu tamperelainen tutkaparinsa. Pertti Timonen, ole hyvä:

”On ollut hyvin kirjallinen vuosi, sillä kesämökin tyhjennyksen yhteydessä piti raahata yhdeksän metriä kirjoja antikvariaattiin. Onneksi pääsivät hyvään kotiin.

Niin, tuo sitaatti oli kultamitalirunoilija Aale Tynnin runosta Joulukuusi.”

Vielä Tampereen tuntumasta, Ikaalisista, visaveteraani Veikko Huuska:

“Olympia-sivuja selaillessani havaitsin, että draamakisassa ei jaettu lainkaan mitaleita, syytä ei ilmennyt, mutta tuskin syy oli täydellinen osanottajapula?

Samoin monissa muissakin kulttuurilajeissa mitaleita pidättäydyttiin jakamasta. Suomelle taideolympialaiset olivat tuottoisat: yhteensä 4 mitalia!

Kaupunkisuunnittelun kullan vei Yrjö Lindegren ja pronssin Ilmari Niemeläinen. Lisäksi kuorolaulu ja orkesteri -sarjassa Kalervo Tuukkanen nappasi hopeaa.

Harmi kun lopettivat ‘henkiset kilpailut!'”

Olympiatilastoja on ilmeisesti plarannut myös Jari-Pekka Vuorela.

“Kirjallisuuden olympiavoittajia on tosiaan vain… no, oikeastaan yksitoista, koska Tukholmassa palkittiin kahden kirjoittama teos. Nyt kai pitää perinteisesti tuulettaa sitä, että näinkin pienellä väkiluvulla suomalaisia on joukossa kaksi.”

* * *

Eräpäivänä varttia vaille puolen yön vastannut Mauri Niemi ei päässyt printtipainokseen mukaan, mutta ehti hyvin tähän verkkoversioon.”

“Vihje oli varsin paljastava. Olympialaisten taidekilpailujen tarkastelu paljasti runoilijan ja tuotti nopeasti ratkaisun visaan. Lontoon 1948 olympialaisten taidelajien lyriikkasarjassa Aale Tynni voitti kultamitalin runollaan Hellaan laakeri. Valitettavasti suomalaisten mitaliputki katkesi, kun Helsingin olympialaisissa ei enää ollut kulttuurille sijaa.

Joulukuusi menee syvälle joulunsanomaan ja ehkä siksi on edelleen suosittu runo, jota lainataan paljon. Jopa oma golfklubi sisällytti tämän runon joulutervehdykseensä.

Jorma Kataja tuumaa, että ”Tynni lienee Suomen tuntemattomin olympiahvoittaja.”

Visaukko arvelee toisen kirjallisuuskultamitalistimme Urho Karhumäen saattavan olla vieläkin tuntemattomampi. Ja aika kova sporttitietäjä pitää olla, jos osaa kertoa Olavi Roveen tai Urpo Korhosen olympiameriiteistä. Koska visatehtävää ei nyt aseteta vaan pidetään pieni joululoma, voivat visailuaddiktoituneimmat veikkailla tykönään, missä lajeissa ja milloin nuo herrat olympialaisissa menestyivät.

Raila Rinne muistelee, että “Aale Tynnin nimi tuli aikanaan tutuksi kansakoulussa, jossa alaluokilla luimme hänen ja miehensä Martti Haavion tekemiä kirjoja Kultainen aapinen, Kultainen lukukirja ja Kultainen kotiseutu”.

Tynni tietoa omasivat myös Taru Vuorimaa , Sirpa Taskinen ja Helena Nurmio. Vuoden viimeinen palkinto menee Pirjo Leinoselle.

Visagubbe toivottaa kaikille kirjanrakastajille antoisaa kirjavuotta 2022 ja kutsuu tempautumaan mukaan Kirjavisa 30 -juhlavuoteen.

Koska ollaan siis pienellä joulutauolla, uutta visasitaattia ei vielä tipu. Sellaisen aika on taas vuoden ensimmäisessä lehdessä 13.1. ja jo vähän ennen sitä tässä verkkoympäristössä.