Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

“Joulusta on selvitty hyvin” – tehohoidossa oli tänä aamuna 58 koronapotilasta

LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Voimakkaasti kasvaneista koronatartuntamääristä huolimatta tehohoidossa on ollut joulun aikana rauhallista, eikä koronapotilaiden määrä ole noussut.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

-  Tänä aamuna tehohoidossa oli yhteensä 58 koronapotilasta ja tilanne on aika rauhallinen, kertoi anestesiologian ja tehohoidon professori Matti Reinikainen Kuopion yliopistollisesta sairaalasta STT:lle maanantaina.

-  Joulusta on selvitty hyvin, eikä ole ollut mitään dramaattisia käänteitä.

Ennen joulua keskiviikkona tehohoidossa oli 61 potilasta.

Reinikaisen mukaan yli puolet, 29 tehohoidon potilasta, on Helsingin ja Uudenmaan alueen sekä Kymenlaakson, Päijät-Hämeen ja Etelä-Karjalan sairaaloissa. Henkilöstö on ollut riittävää, eikä potilaiden siirtoihin sairaaloiden välillä ole jouduttu turvautumaan.

Joulunpyhien sairastumiset heijastuvat tehohoitoon noin puolentoista, kahden viikon kuluttua.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE